Archive | 17/06/2010

03.40

Siinä unessa kello oli aina kahta kymmentä minuuttia vajaa neljä.

Aamulla.

Olin ylittämässä kolmea siltaa, unimatkallani. Viimeisen sillan jälkeen
katsoin sinistä taivasta, lokit syöksyivät valkoiseen lumeen ja jäähän.
Siltani eivät olleet tasaisia teitä: unessani ne olivat ylösalaisin käännetyt,
maiseman kattona tie, tienä rautaisen pyöreä pohja,  pienoja
kuin lautoja riippusiltaa rakentaen. Kaksi ensimmäistä siltaa ylitin,
kolmannen ryömin eteenpäin ja pienat katosivat.

Jouduin ryömimään takaisin: katsomaan sillan katoamista valkoiseen maisemaan
Käännyin takaisin, kunnes joku kysyi: mitä hänelle kuuluu?
Siihen en osannut vastata, en kertoa, siihen en matkani varrella ollut löytänyt vastausta. Etsien tai etsimättä.

Ainoa minkä tiesin oli, että voisin sulkea oven. Ajaa tieheni. Ainiaaksi.

Ja kello oli kahta kymmentä vaille neljä. Tuohon kellonaikaan olen aamulla syntynyt.

**********************************************

171. Runotorstaissa runoillaan matkan varrella.