Katse kulkee, samoaa lakeja ja astelee hiljalleen huippu huipulta eteen,
kunnes kohtaa viivan, joka erottaa maailman maaksi ja ilmaksi, pysähtyy ja hakee suuntaa oikealta ja vasemmalta ja pysähtyy jälleen, palaa hiljalleen taakse, kunnes kohtaa sen joka katsoo. Se, joka silloin on.
Runotorstaissa (178.) ja Valokuvatorstaissa (178,) mietitään asioita eteenpäin.
En tiedä mitä sinulle kuuluu, en tiedä meille kuuluisi nyt. Eilen tiesin että olin jostain syystä tavattoman huolissani. Minä kuivaan sateita, minä kuivaan kosteita syksyisiä päiviä. Olen tehnyt kuviokierroksia yhteisissä hetkissä. Hiljalleen minun on vain tunnustettava, minä kaipaan. Minä kaipaan niitä meidän puhumattomia toiveitamme, minä kaipaan tuulahduksia tunteistasi. Mutta ei öisin, eihän. Minä synnytin pienen melankolian tähän syksyyn. Pieni melankolia, ja katson kaikkea kuin olisin kipeänä ensimmäistä kertaa.
Nämä ovat melko mielenkiintoisen näköisiä rakennelmia. Tänään päiväunet, myönnetty kaipaus ja huoli, kävelylenkki (miltei parasta nyt) liki loppuun järjestetty kuivamuonakaappi. Käsitöitä ja pyykkisouvi. Ja huoleton Lost in Austen – pätkät. Ja tänään on lauantai!
[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/fishing/]
miksi niin moni muisto on pukeutunut tänään kivun kaapuun,
ilta viivähtää kauneudessaan vain hetken,
ja kun oli hetki niin, että värit ovat kauniita piirtää yksin,
ja tiesin, että musiikki lohduttaa tuhansin keinuin
ja menninkäisen hellä katse vetää pelon katsomaan
peittoani, ja tuntuvat monet tunnit ja käsiin lukitut kosketukset,
ja peittoni on tumma, laskeutuva, laskee vain sanoja,
kun olen katseeni alla huolestunut ja väsynyt.
Voisiko olla koskaan taivaankannen ja tähden alla jotain toisin?
Annu viimeisteli valokuvakansiotaan. Hän oli laittanut ensimmäiseen kolmannekseen kuvat, joita hän vierasti. Hän ei halunnut alkaa katsoa tarinaansa uudelleen ja uudelleen alusta. Siispä hän kuvitti albuminsa alun kymmenkunta sivua mustalla ja valkoisella, välittämättä siitä, että musta-valkoinen ajattelu ei kanna hedelmää vuosiksi eteenpäin vaan saa kaiken olemaan vihreää, punaista. Nuo neljä värisuoraa punaisesta vihreään ja mustasta valkoiseen riittivät. Ristiksi asti.
Entä kansion keskikohta? Pimeän rajamailla, tähtien yleisönä, niin että Annu luuli että kuu ja aurinko ovat vaihtaneet vuoroaan. Valoisinta oli siten yöllä, koska hän ei nähnyt ja suurimmaksi osaksi sen tähden että hän ei halunnut nähdä mitään. Hän sai olla pimeässä. Yöt olivat pimeitä, Annun maailma oli yhtä pimeä. Siten mikään ei koskenut niin paljon, sillä ei ollut valoja joihin verrata. Ei aurinkoa kirkumassa ajatuksissa. Hän halusi kuitenkin kertoa tähdet ja kuun, hän halusi kertoa auringonlaskut ja nousut niin moneen kertaan, että hän itsekin uskoisi niihin.
Kuinka sittenkin kaikki olisi kohdallaan. Kun viimeiseen kymmeneen sivuun mahtuisi tuhatvuotinen lehti, kuinka viimeiseen saataisiin kerrottua tulevaisuuden haparoivat kurkistukset tähän hetkeen. Tulevaisuudesta saapuu harvoin mitään todellista. Mutta tänään voi tehdä tulevaisuutta lähemmäksi meren kosketusta, tehdä lähemmäksi aaltojen käyntiä rantahietikolla. Koskettaa. Tulevaisuus. Tule. Vain.
[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/The Moon/]
Valokuvatorstain (177.) tämän viikon haaste on musiikkihaaste.
”Innoittajana on Zen Cafén kappale Taivas on kirkas ja napakka (säv. Zen Café, sanat Samuli Putro), joka löytyy vuonna 2005 ilmestyneeltä levyltä Laiska, tyhmä ja saamaton.
Innoitusta haasteesta voi hakea monin tavoin: kokonaisuudesta, lyriikoista, kappaleeseen tehdystä videosta tai vaikka vain kappaleen nimestä.”
Eilen illalla kuvattu kuu. Eli innoittaja oli kappaleen nimi. Varsinkin kun ensimmäisessä kuvassa kuu ei ole tarkan napakka.
kun miettii tulevaa vuosiksi eteenpäin ja elämä on valuvaa harmautta
ei värejä ei kiintotähtiä ja on valmis miettimään
onko itsellä sittenkään mitään annettavaa toisille
kun jossain suoraviivaisuus on hyve
ja hiljalleen oppii ehkä toivomaan
kyllä joskus vuosilla on takataskuissaan kalentereita
joihin sisältyy mahdollisuuksia enemmän kuin
pettymyksen mukana kantamiin kuviin
ja hiljalleen toivoo että ehkä sittenkin
joka on varmempi kuin ei lainkaan
on ystävä, joka sanoo toiveen ääneen
niin että se todella kuulostaa toteuttamiskelpoiselta
ja mieli lentää riemusta joka suuntaan
kertaa uudelleen ja uudelleen tulevan ilon
odotuksen
Ja jos toiveita ei olisi
kuinka voisi tuntea kiitollisuutta
toiveiden toteutumisesta
Syntyneet luopumisen vuonna, kuolleet kun oli kasvun aika.
Kahta en ymmärrä. Mopon sytytys ja naisen mieli.
Tämän kultaa ja kunniaa niittäneen maailmankansalaisen elämä on ollut naisten elämän kuvaajana mestari vailla vertaa. Kuinka tämä lohdutus on ollut tukena miehille vuosikaudet, ja antanut heille olemassaolollaan sellaiset mahdollisuudet helppoon elämään, jota naiset katsovat karsaasti. Tämän muistopuheen myötä haluan haudata mopot ja ymmärtämättömyyden ydinjätteen miljooniksi vuosiksi, ja kun jäte joskus löydetään, on kielemme ja puheemme toivottavasti kehittyneet sellaisiksi, että voimme todella turvallisin mielin, miehet ja naiset, tämän kliseen unohtaa. Mutta toivottavasti tämä ei vie pois meiltä naisilta selittämisen ihanuutta;) ja miehiltä sitä mahdollisuutta, että en minä tuota vaimoa ymmärrä, mutta rakastan kumminkin;)
Saattoväkeä pyydetään osallistumaan yhteiseen muistotilaisuuteen, joka tulkataan kahdelle sukupuolelle.
Tunneasiat on tunneasioita.
Kuinka oletkaan antanut mahdollisuuden unohtaa ihmisen elämässä niin tärkeitä asioita, kuin rakkauden ja vihan, pettymyksen ja surun, ilon ja onnen. Näitä me kaikki tavoittelemme, ja kun niitä kohtaamme, lakaisemme ne helpottunein mielin tunnesäilöön. Ei edes omaamme, vaan toisten. Älköön kukaan tuota säilöä aukaisko, se vain tekee toiselle vaikeaksi elämän. Silloin ei voi enää suhtautua, vaan on elettävä. Ja kun niitä on tarpeeksi säilönyt, katkeruus ja kateuden vihreys ovat saaneet hyvän kasvualustan.
Saattoväkeä pyydetään saapumaan kellariin tyhjentämään vihreät ja katkerat juuret. Tunnemaailman värejä on löydettävissä hymyn ja vastaanottavaisuuden kanssa toisille kerrottaviksi.
Älä myönnä omaa keskeneräisyyttäsi
Kuinka kätevää on antaa toiselle mahdollisuus itsesyytöksiin ja mahdollisuuteen kääriytyä monelle mutkalle, vain jotta itse saisi olla tuhannen tähden täydellinen. Silloin sinua odottaa helppo elämä, voit lakaista roskat toisen eteen ja kysyä: mitä sille roskalle sitten pitäisi tehdä? Ja aivan viattomuuttaan, eikö niin, kun ei todella ymmärrä, että roskan voisi ottaa pois myös omasta silmästä.
Saattoväkeä pyydetään siivoustalkoisiin. Kirkkaita silmälaseja mukaan.
(Suonette anteeksi, että tällaisen hautausmaan elämän tänne toin. Mutta kun en halua olla säilö.)
Kulutuskeskus Koulutuskeskus = Aikuisten oppilaitos, jossa vanhentuneesta koulutuksesta ja vuosien ammattikokemuksesta kulutetaan pois vanha tieto ja liimataan päälle uutta.
Akatuksiaan Ajatuksiaan (miten minä tällaisen virheen olen päästänyt sormistani;)
Täiden Töiden = Pitkän työviikon tai työuran jälkeen voi viisipiikkisestä täikammasta ottaa käyttöön peukalot ja pyöritellä vain niitä.
Työkakut Työkalut = Vanginvartijan työaika, joka menee hänen tehdessään kierrosta avainnipun kanssa.
Päiväkirjastoistani Päiväkirjoistani = Päiväunista Pöytälaatikkoon
Runokoelma Runokokoelma = HAjatelma eli yritelmä runokirjasta, jonka aloitteleva kirjoittaa työntää yhä useammin syrjään voidakseen kirjoittaa tällaisia jätehöpötyksiä.
kuinka mistä tahansa pääsee mihin tahansa kirjoittaessa.
Juu, tiedän. Minun piti tänään kirjoittaa tänne yksi teksti. Mutta kun koko ilta meni tämän laatikon värkkäämisessä. Ja mukavaa oli, tämänkin kanssa. Piti vähän harjoitella ensi viikkoa varten. Alkuperäinen idea löytyi Taika -lehden numerosta 8/10. Ja täältä sain lisäopastusta: Taavanainen
Tuohon pohjaan löysin uuden ratkaisun tätä tehdessä. Siten tulee siistimpi, eivätkä nurkat irvistä. Tuon minun huolellisuuden kanssa on aina ollut vähän niin ja näin. Joka kerta tällaisia värkätessä hermostun siihen kun en saa suoraa jälkeä. Siksi en ompele. Onkohan sillä jotain tekemistä myös hiihtämisen kanssa? On. Olen aivan vakuuttunut tästä. Siis en hiihdä kun en osaa tehdä suoraa latua;-) eli se on aivan liian suoraviivaista hommaa. Siksi siis pidin aikoinaan laskettelusta…
Tämä oli mukavaa. Kyllähän kirjoittaja kynäkotelon tarvitsee = puolustus sille, kun en tänään kirjoittanut.