Archive | lokakuu 2010

PIDÄN…

…ihmisistä jotka keskustelevat, juttelevat tai pulputtavat. Pidän ihmisistä jotka kertovat tai sanovat. Mutta en pidä ihmisistä, jotka puhuvat. Jotka puhuvat tietyllä tavalla: Minä taivun puhhuu ja puhhuu -puhumisen alla kuin heinälyhde. Lyhde viuhuu ja viuhuu tuulessa, ja lopulta olen aivan pyörähtänyt ajatuksissani toiseen suuntaan kuin alun perin itselläni oli tarkoitus.

Puhhuu –ihmiset saattavat kyllä, kyllä! jopa antaa suunvuoron. He eivät vain anna tilaa kuunnella. Sitten pienenee ja pienenee ja yrittää olla pelkkänä korvana silloin kun mieluummin haluaisi maailman suurimman megafonin käteensä. Ihan vain siksi että saisi huutaa. Sanoja suu ja silmät täynnä, onko kuolettavampaa iskua kuin puhhuu.

VOISIN TÄNÄÄN TAPUTTAA

Olen jälleen kirjoittamismyötätuulessa. Lisäksi päivääni kuuluu pari mukavaa viestiä, ulkoilua (siivosin kesää pois, mutta kaipaan jo tulevaa), ja huomasin pitäväni syksystä jälleen. En ole huolehtinut Puolikkaasta auringosta, joka pitäisi lukea keskiviikkoon mennessä, ja minä kun en ole edes aloittanut. Toivottavasti kirja vie mukanaan.

Ennen kaikkea olen saanut nauttia vapaasta olosta: olen saanut tehdä mitä haluan ja tykkään, ja minähän tykkään kirjoittaa. Olen siis kirjoittanut. Yllättikö teidät? Ei hätää, minut se yllätti.

MURHEIDEN SUMMA ON VAKIO

Tämä viidentoista vuoden ajalta tuttu sanonta saa iloisen mielen virtaamaan. Se poistaa surut ja murheet siitä, kuinka elämänsä voisi tehdä paremmaksi suruista ja murheista huolimatta. Kaikki on niin tutun turvallista tietäessään että mitään ei ole millekään tehtävissä. Kahden  murheen poistuessa takaovesta, tulee kaksi lisää, mutta ei taatusti ole mitään uutta auringon alla, joten samat murheet pyörivät kuin kulunut vinyyli lautasella neulan rahistessa aina vain lujemmin, ja levyn kuluessa aina vain enemmän.

Uutta levyä on turha laittaa soimaan, kun yleisön kaiku kuuluttaa: älä nyt sitä mieti ja laivojakin kaatuu. Ja ei sun tarvi siitä murhettua. Kaikki on niin tutun turvallista.

Tämän juhlapuheen myötä haluan nostaa suruliputuksen näille viidelletoista vuodelle.  Tämän juhlapuheen myötä murheet uudistuvat, ja koko elämä herää eloon. Vakio on se, että voit muuttaa omaa elämääsi, vain toisten tapaan elää ei ole lupa koskea. Mutta ihmetellä aina voi.

ODOTUKSET

On niin helppoa, kun tiesi mitä Hän odotti. Vuosikausia Annu  oli kysyvä ja mietti, millaisen hänen elämänsä tulisi olla, jotta Hän katsoisi Annua silmillään ja ajatuksillaan sillä varmuudella, joka herää kun tietää itse tehneensä oikein, ja huomaa myös haluavansa lukea tämän toisten katseista ja ajatuksista. Ja joskus Annu voi lukeakin: heidän tietämättään.

Kun Annu ei tiennyt, mitä Hän odotti ja vaelsi ihmisten välisessä äänettömässä virtauksessa saarena, ruohomattona jolla ei ollut juuria, ei lintuja rakentamassa pesiään puiden latvustoihin, oli vain rakentamaton, kelluva saari joka vihreyttään tervehti jokaista rantaa ilolla. Kunnes virtaus kutsui jälleen, ja Annu hakeutui merikotkien siipien väliin, uiden tuhansia sanoja tyhjäksi ja pesten karttaansa tiimalasissa, joka pienenä ja ajattomana valutti hiekkaa silmiin.

On niin helppoa, kun tietää mitä Hän haluaa ja tietää myös, että Annu ei sitä koskaan voi hänelle kantaa lahjana tai uhrauksena tai elämänä, joka olisi rusetti tai sinetti heidän välillään. On niin helppoa, kun tietää että hänessä  ei ole mitään millä vastata tuohon odotukseen, ja jos vastaisikin hänellä ei olisi nimeä eikä omaa aamua itselleen, eikä toista iltaa unelmilleen.

ONNEA ARVONNOISSA

[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/lottery/]

Onnetar suosi minua SusuPetalin järjestämässä arvonnassa jo aikaa sitten. Taulun kehystys vain kesti kovin kauan, tai en vain saanut tekstiviestiä, jotta valmista olisi. Mutta nyt voin laittaa kuvan tänne naishahmoista. Minä pidän tästä taulusta. Hahmot minusta keskustelevat koko ajan. Voin laittaa niiden väliin ajatuksissani monta puhekuplaa. Se on hauskaa.

Viime viikonlopulla sain Inspiksen tiimiltä viestin, että olin voittanut siinäkin arvonnassa. Jokainen skräppäyshaasteeseen osallistunut bloggaaja osallistuu joka viikko arvontaan.  Tällä Lähtöruudulla sain Craftican tuotepaketin. Albumi on hellyttävä, ja nuo nauhat ovat hienoja. Ja kukat kanssa.

Kolmas kerta toden sanoo…

FLÄP-FLÄP

Ajelin tänään kyliltä kotia kohden. Usein minulla on autossa radio auki, olen koukussa PäläPälään ja Jokisen Ileen.  No, Novasta soi CCR:n kappale, jonka en tiennyt olevan CCR:n, mutta kappaleen olin todella kuullut usein. Enkä nyt tietenkään muista sen nimeä. Ja olin unohtaa koko asian miltei samantien. Kunnes ajattelin, että kuinka paljon päivässä menee tuosta noin vain ohi, Fläp-Fläp, kun Unohduksen Perhoset väpättävät ohitsemme niin paljon sanoja ja musiikkia ja tuttuja asioita, joita emme huomaa tai emme ehdi huomata. Varsinkin tutut jutut saavat aikaan Fläp-Fläpin.

Jos todella keskittyisimme siihen mitä kuulemme, ja siihen mitä sanotaan ja vielä siihenkin mitä tarkoitetaan, ehtisimmekö me ihmisparat vajavaisine korvinemme ja käsityskykyinemme todella tietää mistä on kysymys. Ei Fläp-Fläp vaan ymmärrän. Ei fläp-fläp, vaan kuuntelen. EI, fläp-fläp vaan minä todella tahdon tietää mitä sinulle kuuluu.

No, ovat perhosetkin kauniita: eritoten Sitruunaperhoset ja Suruvaipat.  Ja muumeissa  joku, Muumipeikkoko, oli sitä mieltä että kesän ensimmäisen perhosen väri kertoo onko tulossa iloinen vai tavallinen kesä. Jotenkin niin se meni.

Joskus fläp-fläp. Voimavarojemme mukaan.

KUVIENI KATSELU

Annelta tuli kommentti, että toista kuvaa klikatessa tulee herja, eikä kuvaa voi katsoa. Ovatko kuvat teillä muilla blogissani kävijöillä näkyneet kunnolla? Jos ei, haluan epäkohdan korjata,  jos se on minun mahdollisuuksien rajoissa. Laittakaa siis kokemuksia tästä, niin päästään ”eteenpäin”.