Archive | 06/12/2010

KASVATUSTA

Kun kirjoittaa ikkunaan, talvikin ottaa osaa tekstiin lumihiutaleilla. Kun leijailee oman tajunnan hitaan kelluvassa tyytyväisyydessä, ja muistaa että huomennakin on jotain mitä voi kirjoittaa.

Minulta kysyttiin kuukausi sitten, mitä arvostan ja siihen kysymykseen minun tuli vastata yhdellä sanalla.  Meni kauan ennen kuin vastasin. Lopulta se sana löytyi. Se sopii tähän päivään, se sopii minun elämääni.

Vapautta.

Arvelen blogielämäni  muuttuvan jälleen toisenlaiseksi. Minulla on vihdoin ja viimein Yksi kesken. Nautin kun se on kesken. Se lepää, jos jotain muuta teen, ajatusteni kevyessä keinussa. Se on turvassa kuin pieni tutti lapsen tyynyn alla. Se on vielä niin pieni. Kokematon ja arvaamatonkin. Se saattaa olla hereillä silloin kun minä nukun. Se saattaa nukkua, kun minä yritän olla sen seurassa. Se houkuttaa minua, ja välillä se haluaa  leikkiä kaikkea toisinkin päin. Niin että minä houkuttelen sitä.

Ja minä katson kuinka se kasvaa. Ja sitten päästän sen vapaaksi. Silloin kun se selviää Yksin.