Archive | 19/12/2010

PAPERINEN VAI E-KIRJA?

Anteeksi, olen viiveellä tässä asiassa. Uuvahdin kantamaan paperinkierrätykseen Kalevaa. Ja perjantaina sitten soitin lehteen, ja sain kahdeksi viikoksi kokeiltavaksi näköislehden.Tänään kun kokeilin Kalevan näköispainosta siis toista päivää, muistin että tässähän voin yhdistää kaksi asiaa, äänestyksen läpikäymisen ja näköislehden lukukokemukseni.

Ja huomasin löytäväni Kalevasta helpommin itseäni kiinnostavia asioita. Lehdessä on hakuvalikko, josta voin etsiä mielenkiintoisten ihmisten kirjoittamia juttuja. Jokaisen jutun saa suurennettua näytön kokoiseksi. Hienoa, tämä sopii minulle.

Niinpä vaivihkaa, voisin ajatella, että saattaisin pitää E-kirjastakin. Mutta alkuun vain paperisen rinnalla. Jos olisin äänestänyt, olisin valinnut saman minkä moni teistä äänestäjistä valitsi. Kuusi äänestäjää valitsi vaihtoehdon ”E-Kirja ja paperinen kirja”. Viisi äänestäjää valitsi itselleen sopivimmaksi vaihtoehdoksi paperisen kirjan. Kukaan ei valinnut pelkkää E-kirjaa. Äänestäjiä oli siis yksitoista.

Paperisesta kirjasta äänestäjien kertomaa: mieluusti käytetiin ilmauksia hipelöidä tai tunnustella kirjaa. Kirjahyllyn katselusta myöskin pidettiin. Paperiset kirjat antavat paitsi muistiinjääviä lukukokemuksia, myös esteettisiä kokemuksia. Kirjat ovat ystäviä.

E-kirjat saivat miettimään kuinka se vaikuttaa ihmiseen pitkällä aikavälillä. Hienosti pohdittiin myös sitä toisiko e-kirjan lukeminen lukulaitteesta samanlaisia kokemuksia kuin paperisen kirjan lukeminen. Tämä jää jokaisen kokeilemisen varaan.

Tuure pohtii myös hienosti asiaa omassa blogissaan

Ehkä asiaa voisi hienovaraisesti pintaa raapaisten verrata iki-hienoon käsinkirjoitettuun kirjeeseen ja sähköpostiin. Ehkä paperisessa kirjassa on samanlainen persoonallisuuden tuntu. Se on todella oma kirja omassa hyllyssä oli hylly sitten järjestyksessä tai ei. Paperisesta kirjasta saa todellakin sähköisen skannaamalla. Ja aika usea kirjailija taitaa lähettää käsikirjoituksensa kustannustoimittajalle. Ja tästä syntyy paperinen versio.

Amerikkalainen kirjailija Paul Sweeney sanoi joskus seuraavaa: ”Tiedät lukeneesi hyvän kirjan, kun se loputtua tuntuu siltä kuin olisit menettänyt ystävän”.

Kiitos vielä kaikille mukanaolleille!