Archive | marraskuu 2019

FACEBOOKISTA TAKAISIN BLOGIIN

Toisinaan sitä lähtee etsimään uusia väyliä teksteilleen. Ja ajatuksilleen. Hyppäsin facebookista takaisin blogiini. Hyppäys tuli kuin teinin lähtö kotoa, yllättäen ja kaikki jäi taakse.

Tämä antoi päiviini aikaa. Tunteja tuli lisää. Ja kun (totta, että niin on, tunnen itseni väliin yksinäiseksi, vaikka itsekseni viihdynkin, ja tälle olisi monta elettyä elämän kohtaa kerrottavana, mutta) on aikaa tavata ihmisiä. Ihan kasvokkain. Vaikka lenkillä läheisessä puistossa. Kurssilla illalla. Kutsua ihmisiä kyläänkin. Face on energiasyöppö, ja syö se aikaakin.

Pelko kuitenkin siitä, että minut uhohdetaan kirjoittamaan jonnekin näitä blogitekstejäni, tai vähintäänkin jään jostain tärkeästä tapahtumasta paitsi, jonne en ehkä muutenkaan menisi tai en ainakaan piittaisi tapahtuman ilmoituksesta. (Ja saattaisin minä lähteäkin, kun olen kuin tuuli, sehän kääntyy.) Ja aina on se tarina pienestä pojasta, jonka kerran tunsin. Hän sai ihan uudet sukset ja seisottuaan hetken sukset jalassa, katsoi niitä ja sanoi: Ei nämä liiku! On lähdettävä itse liikkeelle. Kyllä minä sen osaan, Laitan tuulemaan.

Moninaista on introvertin elämä. Yksinoloa, ja väliin on ihana tavata ystäviä, jotka ymmärtävät viikon hiljaisuuden täältä päin. Ja sitten, kuten tänään iloisesti tapahtui, ystävä vuosien takaa laittoi viestiä ja ehdotti tapaamista, kunhan työkiireiltään kerkeää. Se oli ilo. Ja eilen se viesti tuli, kummilapsi lähetti niin hellyyttävän kotivideon, että ilahduin vuosiksi eteenpäin.

Aina en tarvitse suuria ihmismassoja, pienet kohtaamiset kotisomen maailmassa ovat niitä tärkeitä.

Viikkoja olen ollut kuin nuo nuupahtaneet ruusut. Ruususen univaihe on kuitenkin takana.