Sain jotain käsiini. Tai aavistuksen jostain. Vaan aina se karkasi käsistäni.
Ilkkui mokoma jokaisen nurkan takana. Huusi juokse, juokse, saat kyllä minut kiinni.
Ja minä juoksin, väliin kovaa, väliin hitaammin. Mutta aina se nauroi
ja piti hauskaa kustannuksellani. Ja oli edelläni.
Lopulta annoin asian olla. Istuin tuoliini,
tietysti sille jolla usein istun kirjoittaessani.
Olin hiljaa.
Ja tuli se luokseni. Idea.
**********************************************
Runotorstai haastaa 199. kerran! idea
Huikeata, Raila! Olen vaikuttunut tekst(e)istäsi!
Salla: Mukava, kun pidät.
Niinpä, käärmettä ei kannata hätistellä pyssyyn, parempi odottaa, että se luikertelee sinne uteliaisuuttaan.
runopasanen: Ideametsästäjän eräopaskirja osa 1. Noin se taitaa olla, samalla kun huijaa itseään kirjoittamaan, voi odotella ansan luona.
Mukavan ilkikurinen idea. Kivasti kerroit.
kaari3: Ideat ovat kaikkea.
Niin vaikka 🙂
isopeikko: Konstit on monet. Kirjoittajallakin.
Entäs jos jäisi paikalleen, vaanisi hiavahtamatta?
isopeikko: Katselisi kulmain alta tarkkaillen. Lopulta hyökkäys ja kiinniotto, ja paperille ylös. Olisi vain huomaamatta ideaa, kunnes se tulee itse luokse?
Kyllä ideat joskus juoksevat karkuun eikä niitä saa kiinni. Kun aikansa odottaa, jopas löytyvät.
arleena: Niin on, ne löytyvät kun itse haluavat tulla löydetyiksi, ja joka kerta yllättävät;)
tämä oli hauska ja niin totta!
pirta: Paitsi, että kun idean kanssa on tosi kyseessä, ei juuri naurata;)
Voi tämä on niin totta ideoiden kanssa. Ja kirjoittamisen aloittamisen kanssa! juuri noin se menee.
Reija: Ärsyttävä karkulainen;)
Oikullinen hengetär on Idea 🙂 Tulee ja menee miten tahtoo.
marjattah: Ei sitä juuri hallita voi. Siinä sen viehättävyys piileskeleekin.
On se toisinaan niin ärsyttävä, kiusaa ihan tahallaan, mutta hyvä, kun se kuitenkin aina välillä suostuu palaamaan.
Ainakin hetkeksi.
SusuPetal: Niinpä, ja pitää mokoma välillä vielä taukoakin palatakseen entistä vahvempana.