piirsin viivan sinun eteesi
laskeudu ja lue, kerro
mitä vain että tiedän sinä olet jossain
hyvässä kohdassa emme ehkä enää tapaa
mutta pidän siitä millaisia sanoja minulle jätit
otan mukaani hymysi sen sinulta sain
niin paljon muistan, niin paljon mietin
niin paljon pelkäsin
Muista vain että kerran pidin sinut mukanani
sen ajan halusin sulkea lukita kirjoittaa
olisitko tiennyt kuinka paljon sanoja minulle annoit
nyt haluan kertoa ne jokaiselle
kiitos
Ihmiskunta lepäili suuren urakan jälkeen. Vasta oli ollut uusi vuosi, ja taivaalle oli ammuttu kaikki pahat toiveet, teot ja ajatukset. Vuosi kannattikin jo vaihtaa, sillä entiseen ei ollut paluuta. Ei ole ollut koskaan aiemminkaan. Niinpä uusi vuosi vaihdettiin sopivin väliajoin, jotta kesät olisivat kohdallaan ja talvet lumisia pohjoisessa. Tarkoituksena oli, että uutena vuotena saataisiin paljon uusia toiveita, monia pikku pettymyksiä saattoi kuitenkin olla, ja se tarkoitti toiveiden hautaamista. Siinä vaiheessa kun toiveita haudattiin, ihmiskunta oli jo pelon tuolla puolella.
Sillä vahingossa oli haudattu myös ihmisten sanainen arkku. Sitä ei löytynyt mistään. Se oli kadonnut tuhkavuonna. Arkkua etsittiin yhä. Oli viitteitä siitä, että arkku olisi mahdutettu hyvin pieneen tilaan. Siellä olisi vain toiveiden rakennusaineita. Peloista ei sanaisesta arkusta puhuttaessa mainittu koskaan mitään. Kun oli sanainen arkku ei ihmiskunnan tarvinnut pelätä.
Sanaisen arkun myötä haudattiin paljon. Juuri siitä johtuen ihmiskunta alkoi katsella itseään vain sisäänpäin palaten luoliin, joista aikoinaan lähdettiin. Ihmiskunnan sisäinen maailma välkkyi vihreitä neonvärejä maailman alusta asti, kauhua lisäsivät keltaiset säninkäiset. Luolien suulla riippuivat raskaat ja kosteat nauhat, joista vain heikko valonkaje pääsi läpi. Sanainen arkku alkoi unohtua, joskin rohkeimmat ihmiskunnat vilahtivat luolan suulla katsomassa ulos. Sitten nekin katosivat sisäisyyteensä.
”Asettele työhön tulevat materiaalit valitsemasi muodon sisään. Muoto voi olla ympyrä, sydän, kolmio tai muu yksinkertainen muoto. Se voi olla myös kirjain tai numero, mitä tahansa keksitkin. Täytä muoto kuvilla, papereilla ja koristeilla. Tarkoitus ei ole tehdä esim. pyöreää sivua, vaan sijoittaa sivun kaikki elementit tämän muodon sisään.”
Muita Muoto -skräppäyksiä täältä.
*************************
Valoa oli huudettu hengästyksiin asti
Valoa oli huudettu hengästyksiin asti
niinä iltoina kun matala aurinko
sai maata hipovien pääskysten rinnat punertamaan.
Nyt ja yhä kiihkeämpää
on vimma viettää yötä vain itsessäni
ja etsiä pelastusta ja lepoa
kaukaisimmasta historiastani.
Joka ilta tulen itseäni vastaan taaksepäin.
________________________________
La luce era gridata a perdifiato
La luce era gridata a perdifiato
Le sere che il sole basso
Arrossava il petto delle rondini rase.
Ora e sempre più viva
Sarà la smania di far notte in me solo
E cercar scampo e riposo
Nella mia storia più remota.
Ogni sera mi vado incontro a ritroso.
Runo löytyy sekä italiaksi että suomeksi teoksesta ”Italian runoutta 1900-luvulta” . Kirjoittaja on Leonardo Sinisgalli (1908-1981). Kokoelma (antologia?) on hieno.
Kuinka ihmeessä tämä on tapahtunut? Minua on sanottu kärsivälliseksi. No, ehkä näin onkin, mutta mutta, kun minä olen äärettömän malttamaton. Odottamisessa. Kaiken pitäisi tapahtua juuri nyt, mieluusti kahdessa sekunnissa tai alle. Ja kun ne kaksi, elämässä niin tärkeät kaksi sekuntia, ovat menneet ja asia ehkä tapahtunut, sitten harmistuneena odotan, että mitähän tässä kahden sekunnin jälkeen voisi tehdä. Aloittaako uusi maltin koetteleminen?
Olisiko se kärsivällisyys enemmänkin luonteenlujutta? Turha kai tätä on selitellä. Anteeksi kaikki tänään kanssani tekemisissä olleet. Niin kaupungissa kuin kotikylälläkin;) Tämä päivä pysäytti, unohdin ne kaksi sekuntia täysin ja unohdin samalla mikä viikonpäivä on. Elämä on siis aika mainiosti.
Ja tämä pysäyttää aina:
Samanlainen onni Jarkko ja Laura,
Ystäväni veli sai esikoisensa, pojan. Minä riemastuin korttia tekemään. Tämä on harjoittelumalli, valmis on siistimpi. Töppöset -idea oli jossain askartelukirjassa, joka oli hyllyssäni vuosia sitten. Ja kun netistä löytyi sopiva teksti, niin eikun korttia tekemään ja huomenna kortti postiin. Enkä edes itkenyt, en. Riemastuin vain;) Tuohon läpikuultavan paperin liimaamiseen voi käyttää suihkeliimaa. Huomaamaton, ja pitää tiukasti kiinni.
Se teksti: ”Pienen pojan töppösiin kätkeytyy maailman suurin ihme. Niistä alkaa elämän matka.”
Annu istui ystäviensä kanssa iltaa. Hän ei koskaan oppinut tuntemaan heitä niin hyvin, että olisi osannut sanoa millaisia ystävät olivat, kun hän oli poissa. Ja olivatko he sittenkään niin erilaisia, sitä Annu ei tiennyt.
Hiljainen, hiljaisin naisista. Annu ajatteli että hänen miehensä rakastaa tätä naista enemmän kuin mitään muuta. Hänen hiljaisuuttaan ja rauhallisuuttaan. Katja oli nainen, joka hiljaisuudellaan jäi varjoon, piiloon keskustelun ja tapahtumien jatkuvaan vilinään. Ja yksi heistä, hän oli nainen joka rakastaa, virheettömästi ja täydesti ihmisiään.
Ja meitä on niin monta, joilla on jo menneemme, joilla olemme koskettaneet tai viiltäneet toistemme menneitä, ohut värähdys ja mikään ei sellaisenaan enää palaa. Ei tähän hetkeen, eikä tulevaan. Se kaikki on ollut, eletty ja kasvanut erilaisten vuosien vihreään hämärään. Annu puki ylleen takkinsa ja sanoi että täytyy lähteä.
kuin silloin varoittivat:
vuosien myötä
levottomuus tasoittuu,
iltaan laskeutuu rauha.
Onnea vuodelle 2011!
Ilman sinua
en nyt olisi tässä.
Lukitun oven
avasit maahan, jota
en uskonut todeksi.
(Tekstit Anna-Mari Kaskinen: Sinisen hetken aikaan ajattelen sinua)
Minä rakastan tätä runoteosta! Ajatelkaa vaikka seuraavia runoja:
ALASTOMUUS
Alastomana, aseettomana, kaiken melun keskellä
hän kuuli hiljaisuuden nousevan sisällään.
Hän näki rauhallisen muurahaisen
ryömimässä vääntyneillä jaloillaan pitkin seinää,
kuin suurennetun ja suuripäisen.
Se oli päässyt jo pitkälle matkalla ei minnekään.
Silloin hän muisti pienen pumpulilla lastatun veneen.
Sen alaston soutaja antoi airojen pudota, istui paikallaan
liikkumatta
ja nousi suurella liitävällä pilvellä ylemmäs ja ylemmäs. Ehkä
hän huomasi, että häntä tarkkailtiin. Hänen koko olemuksensa
hehkui peiteltyä tyytyväisyyttä. Edellisenä iltana
hän oli aivan sattumalta kylpenyt ja leikannut kyntensä.
*************************************’
Jos valehtelinkin,
en halunnut huiputtaa sinua,
vaan suojella sinua varjoltasi.
***********************************
Vielä nytkin voi toisinaan
avata maailman
pienen pienellä apilalla.
Haluatko uutta ja hyvää tarjottavaa joulupöytään? Sisareni Reija on julkaissut kauan joulureseptisivuja, joista löytyy joka vuosi jotain uutta, maukasta ja hyvää.
Itselläni oli tänään tällainen päivä;) Kortin tekijä on Anu Pellinen, Gepetto
Joskus kauan sitten tuli eteeni kahvila, johon olin tutustunut lukemalla Satu (Mikan tytär) Waltarin Kahvila Mabillon. Kahvilaan törmäsin sattumalta Pariisissa. Jopa etsimättä ja hakematta ajatuksella: Kun olen siitä lukenut, tahdon sen myös löytää. Kaikki mielikuvani rapisivat kadulle tai eteeni kuin romahtanut korttitalo tai paketillinen sokeria. Katsoin yli 20 vuotta sitten tuota kahvilaa ja ajattelin samalla lukemaani kirjaa: Ei, eivät ne vain sovi yhteen. Se oli elävä kahvila, kuten kahvilat tapasivat Pariisissa olla kadehdittavasti jo silloin. Kahvila oli mielestäni aivan liian hieno, verrattuna millaiseksi sen kirjaa lukiessani ajattelin. Ajatuksisani kahvilassa olivat mustat seinät, hieman hämyinen valaistus ja mustat kiiltävät puutuolit. Vaan eivät sopineet mielikuva ja todellisuus sitten lainkaan yhteen keskenään.
Harmittavan ristiiriitainen tunne siitä vain tuli. Enkä ole löytänyt vieläkään sanaa kuvaamaan kirjan kahvilan ja katukahvilan välisiä eroavaisuuksia. Sitä vain huomaa määrittelemättömästi, kun ei se noin ole.
Miten minä nyt tähän päädyin? Usein tapaa ihmisen, johon yrittää liimata adjektiivi- tageja tai ajatuksia: Hän ei varmaan koskaan tee niin tai noin. Voi hyvänen aika: onneksi sitä on useimmiten ihan metsässä tuollaisten ajatustensa kanssa. Tutustumisessa kuulemma määräävät ensimmäiset kaksi minuuttia. Joskus on niin. Joskus ei, josta on ristiriitaisen hämmentynyt olo. Ja silloin ihmiseen tutustuminen vaatii ihmisiän. Onneksi. Ja sen tähden pidänkin tästä runosta:
”Rakkaani, älä kysy minulta nimeäni, älä kysy minulta vuosia, kaupunkeja, mitä minä olen tehnyt. Kokeile mitä minä kykenen tuntemaan, ja tiedät minusta kaiken, vereni pisarat.”
Tommy Tabermann
Muistattehan äänestyksen täällä. Aikaa ensi sunnuntaihin 12.00 saakka.
