Archives

KIRJOITTAJAN HALU OLLA ESILLÄ

Kirjoittamisen opintojen aikana mietimme myös, kuinka kirjoittaja suhtautuu julkaisemiseen. Voisi ajatella, että kirjailija riemastuu kun hänen käsikirjoituksensa ylittää julkaisukynnyksen. Tai riemastuu, kuten minäkin myönnän tekeväni, kun saan jonkin tekstin tänne blogiini. Olen samalla kustantaja, kirjoittaja, portinvartija. Siis vastuussa kaikesta.

Muistan riemastuneeni, kun ensimmäinen juttuni meni läpi paikkakunnan lehdessä. No, paljon seuraajia se ei ole saanut. Mutta kuinka hassua se onkaan, että jokainen Kerro vielä –blogissanikin julkaisemani teksti tai ensimmäinen julkaistu juttuni tai edes ajatus painetusta runoteoksesta nostattavat väliin kylmän hien pintaan; sillä ennen kaikkea ne saavat pelkäämään. Pelkäämään että kukaan ei lue sitä. Että kukaan entisistä tai mahdollisista tulevistakaan lukijoistani ei ole kiinnostunut siitä mitä kirjoitan. Siksi ajattelen jokaista blogissani saamaani kommenttia ilolla, lämmöllä ja kannan niitä kuin aarteita mukanani.

Kuulin kommentin blogini kirjoittamisesta: haluan olla esillä. No, toden sanoakseni en halua olla esillä. En pystyisi olemaan edes harrastajanäyttelijä. Harrastajakirjoittaja kylläkin. Mutta haluan että tekstini ovat esillä silloin kun niin hyvin käy, että löydän itseäni kiehtovan ajatuksen, josta kirjoittaa.  Mutta välillä tunne on kuin lapsena äitini sanoessa minulle, kun housujeni päälle noussut puseroni liputti iloisesti: ”Napa näkkyy, naapurin pojat nauraa”. Voitte arvata miltä minusta tuntui, varsinkin kun lapsuuteni naapurin tytöllä oli seitsemän veljeä.;-) Nyt hieman naurattaa, mutta silloin se oli vakava paikka hieman yli kymmenvuotiaalle.

Samanlainen tunne on julkaisemisen kanssa: mutta siihen tunteeseen tottuu. Ainakin tekstin julkaiseminen on hieman helpompaa, eli helppous on suhteessa siihen, kuinka monta tekstiä on astunut reippaan harppauksen julkaisukynnyksen yli. Tai sitten ei.

Kirjoittaja ei halua olla esillä, tai ainakaan minä en halua olla. Mutta se on pakko oppia sietämään, että ajatukseni ovat esillä. Jokaista en voi miellyttää. Ja kun halu itseilmaisuun on vahva, kasvaa sietokykykin. Silloin astuu aikamoisen askeleen yli sen, mistä ei koskaan halua kertoa, ja kertoo vain siitä minkä itse arvelee kestävän. Se on ainaista taistelua itseni kanssa siitä, mistä on lupa kirjoittaa. Yhä enemmän ajattelen että HAH, vai ei ole lupaa. Kyllä on.  Kunhan ei vain loukkaa ketään terävällä kynällään tyyliin Cave Canem.

JUHLALLINEN LUKU: 100

Ensimmäisen tekstini laitoin tähän WordPressin blogiini 6.2.2010. Tänään aamulla laitoin sadannen tekstini. Kävijöitä on ollut 584, joista uusia kävijöitä on 153 ja palaavia 431. Keskimäärin sivustossa on vietetty aikaa vajaa kolme minuuttia. Suosituin artikkeleista viime ajoilta on ollut syyskuun 30. postaus Eteenpäin.

Kuinka olisin selvinnyt ilman teitä, jotka olette jaksaneet lukea tekstejäni, ja kommentoimalla tukeneet viime talveani sekä elettyä kesääni. Te, jotka olette kommentoineet yhteensä yli kaksisataa kertaa ja antaneet minulle näin elintärkeäksi kokemuksen, että asioita kannattaa jakaa, kertoa ja kirjoittaa.

Kiitos! Jokaiselle, kaikille, sinulle.

KUN KIRJOITTAA, SYNTYY JÄTETTÄ (9.1.2008)

Kulutuskeskus Koulutuskeskus = Aikuisten oppilaitos, jossa vanhentuneesta koulutuksesta ja vuosien ammattikokemuksesta kulutetaan pois vanha tieto ja liimataan päälle uutta.

Akatuksiaan Ajatuksiaan (miten minä tällaisen virheen olen päästänyt sormistani;)

Täiden Töiden = Pitkän työviikon tai työuran jälkeen voi viisipiikkisestä täikammasta ottaa käyttöön peukalot ja pyöritellä vain niitä.

Työkakut Työkalut = Vanginvartijan työaika, joka menee hänen tehdessään kierrosta avainnipun kanssa.

Päiväkirjastoistani  Päiväkirjoistani = Päiväunista Pöytälaatikkoon

Runokoelma    Runokokoelma = HAjatelma eli yritelmä runokirjasta, jonka aloitteleva kirjoittaa työntää yhä useammin syrjään voidakseen kirjoittaa tällaisia jätehöpötyksiä.

TELEVISION KATSELU JA MUSIIKIN KUUNTELU

Minusta on mukava miettiä sanoja väärin. Tai sitten aivan sattumalta kuulen tai luen sanan nurinkurin. Mietin tässä päivänä muutamana mukavien asioiden listaa ja hieman epäröiden lisäsin siihen television katselun, ja epäröimättä musiikin kuuntelun. Lopulta päädyin ajattelemaan televison kastelua, ja sitä kuinka musiikki kuuntelee kuulijaansa.

Miehet varoittavat jonkin eriskummallisen stereotyyppisen ajattelun vuoksi naisia laittamasta kukkapurkkia television päälle. Minusta olisi aika hienoa, jos laittaisin Annansilmät telkun päälle ja sitten kastelisin kukat. Annansilmät loisivat herkän ja kainon katseensa alas ja kastelisivat telkun tarviten nenäliinaa, kun katsovat romanttista draamaa. Tai vesipisarat valuisivat telkun harmaanvalkoista lumisadetta vasten. Saisin  samalla säätiedotuksenkin, varsinaisen sääruudun. Luvassa ainakin lumi/vesisateita, ja mielialatiedotus ennustaisi harmaita päiviä. Sanalla sanoen hyvin mukavaa. Takuuvarmaa säiden ennustamista.

Ja se kuinka musiikki kuuntelee kuulijaansa. Se on melkein sama kuin hyvä ystävä seuraisi omia tunteitamme, jotka hän lempein siveltimenvedoin maalaisi tauluun. Yhtäkkiä huomaisi olevansa sisällä jossain tärkeässä kertosäkeessä, pitävänsä jostain musiikista hykerryttävän paljon ja keinuvansa sellaisessa mukavan odottavassa tunnelmassa. Ja seuraava laulu heittäisi tunnelmasta toiseen.

NIMET

Erikoisalaani ovat elämänsyheröt. Toinen erikoisalani on likimain aina ollut se, että kun en jostain syheröstä mitään tiedä, etsin sen tiedon. Miksi? Koska haluan nimetä sen syherön: minusta nimissä on valtava voima. Ajattele vaikka, kuinka se pysäytti kun lapsena ollessasi vanhempasi sanoivat sinulle nimesi. Käskivät nimesi sanoen  keskittymään.

Mikä riemu minulle on löytää vastaukseksi elämänsyheröä kuvaava sana, lause, virke tai jopa kirja. Kirjat ovat harvinaisuuksia, ja jos sellaisen löydän, se minun kannattaa laittaa Elävien kirjojen hyllyyn. Löytyneet vastaukset ovat minulle Hemmetin tarpeellisia, silloin kun ehdin miettiä jo monta päätöstä elämässäni siltä kannalta, että jos ne sittenkään eivät olisi peruuttamattomia. Ja kun vastaus löytyy:  taas pääsen eteenpäin.  Ja että päätökset pitävät. Ja koko elämä pitää. Ja voi pitää elämästään kiinni.

Ja hah, tässä olen, ja voin muutakin.

ELÄVIEN KIRJOJEN HYLLY

Minulla on kolme kirjahyllyä. Kaksi niistä on huoneessa, jossa kirjoitan. Puinen hylly on kirjojen lepopaikka, jonne ne ovat päässeet lukemisen jälkeen odottamaan, kunnes tartun niihin jälleen tai joutuneet pelkäämään milloin vien ne antikvariaattiin. Toinen on makuuhuoneessani ikkunan luota pöytäni ääreen pyörivä kirjakaruselli ja siihen laitan kirjat, joita olen lukemassa ja jotka olen lukenut, mutta haluan niiden olevan helposti saatavilla. Kolmas kulkee mukana ja nimitän sitä Eläväksi kirjahyllyksi.

   Elävässä kirjahyllyssä palaan usein taaksepäin. Muistan kirjan, josta kuulin ollessani yläasteella. Halusin lukea sen niin usein, että ostin Annan tarinan sormeiltavaksi. Tai toisen kirjan, jonka nimestä aavistin eksyväni sen sivuille, joista en ole päässyt luettuanikaan pois. Enkä ole lainkaan varma siitä, että haluan takaisin lähtöpaikkaan. Tällaisia kirjoja on hyllyssäni monta. Jotkut löytyvät painettuina huoneeni hyllyistä, toiset voin penkoa esille Elävästä kirjahyllystä ja muistella kirjojen tunnelmia, kuinka olen uponnut niiden sanoihin yhä uudelleen elettyäni päähenkilöiden tarinan elämääni heijastaen. Olen kulkenut Elävän kirjahyllyn kanssa loputtoman matkan ja olen nauttinut sen tarjoamista näköaloista, jotka ovat tarttuneet minuun kuin takiainen pölyiseen villapuseroon. Takiaisen sinnikkyydellä olen kantanut näköaloja uusien ihmisten pariin.

   Tarvitsen Elävää kirjahyllyä kuten joki tarvitsee uoman. Sillä jokaiseen lukemaani kirjaan liittyy sen tekijä. Kuvittelen usein kirjailijan istuvan työpöytänsä ääressä kirjoittamassa lukemaani tai hänen istuvan nojatuolini vieressä kun ajatukseni ryntäävät kirjan sivuilla. Hän seuraa lukemaani, kuten minä seuraan päähenkilön elämää. Käymme kiivastakin vuoropuhelua, mutta väittelyn jälkeen palaan kirjan sivuille. Ja voin hengittää tyytyväisenä, sillä kirja on sanonut jotain, mistä olisin voinut saada vain hämäriä aavistuksia lukematta. Olen uuden ajatuksen tai maailman myhäilevä haltija.