Hiljaa hiipii nurkasta uni, koskettaen joka kuvallaan kuuta, silittävät sen keltaiseksi. Päivällä on monta levotonta tarinaa, eikä pieninkään niistä yllä vielä tähtiin.
Hiljaa hiipii nurkasta uni, koskettaen joka kuvallaan kuuta, silittää sen keltaiseksi. Päivällä on monta levotonta tarinaa, eikä pieninkään niistä yllä vielä tähtiin. (isopeikon ehdotus, joka on parempi)
Väri korostui muotoa enemmän. Sen tähden kuljin eksyneenä väreissä, tuhannet kiteet lumen vaatteena. Valkoinen. Ylle maan kaareutui lempeä lähtö, kunnes palasit uudelleen. Yhä uudelleen sinä palasit ja katseeni unohtui kepeän ja sinisen tähden alla. Osoitit sitä ja sanoit: minun päiväni ovat tunteneet tiensä, kuinka helppoa onkaan unohtaa alku. Päivätkin loppuvat ja lepäävät iltana ennen yötä.
Vierailin siinä metsässä unessani. Metsä oli väriltään keltainen, aivan kuin kaikki auringon valo olisi päässyt oksien välistä maahan saakka. Hiljaa lepäsivät ajatukseni keltaisessa valossa, elävä tunne sinisen ulottumisesta uneeni. Hiljaa hieroin silmiäni kun heräsin ja aamu oli valkea, tuntematon. Enkä halunnut palata metsään koskaan.
Runotorstai haastaa kirjoittamaan tunteesta.