Archives

03.40

Siinä unessa kello oli aina kahta kymmentä minuuttia vajaa neljä.

Aamulla.

Olin ylittämässä kolmea siltaa, unimatkallani. Viimeisen sillan jälkeen
katsoin sinistä taivasta, lokit syöksyivät valkoiseen lumeen ja jäähän.
Siltani eivät olleet tasaisia teitä: unessani ne olivat ylösalaisin käännetyt,
maiseman kattona tie, tienä rautaisen pyöreä pohja,  pienoja
kuin lautoja riippusiltaa rakentaen. Kaksi ensimmäistä siltaa ylitin,
kolmannen ryömin eteenpäin ja pienat katosivat.

Jouduin ryömimään takaisin: katsomaan sillan katoamista valkoiseen maisemaan
Käännyin takaisin, kunnes joku kysyi: mitä hänelle kuuluu?
Siihen en osannut vastata, en kertoa, siihen en matkani varrella ollut löytänyt vastausta. Etsien tai etsimättä.

Ainoa minkä tiesin oli, että voisin sulkea oven. Ajaa tieheni. Ainiaaksi.

Ja kello oli kahta kymmentä vaille neljä. Tuohon kellonaikaan olen aamulla syntynyt.

**********************************************

171. Runotorstaissa runoillaan matkan varrella.

ANTEEKSI

Montako kertaa on piilotettava kipu, pelko ja tuska,
lasinkirkkaaseen ja vain hänelle puhtaaseen ja ainoaan totuuteen,
joka viiltää ilmaa kovemmin, koskee kuin pienen merenneidon tanssi hiekalla,
mykkänä ja sanattomana.

Montako kertaa tulee sanoa rakastavansa,
kun hän kasvaa ohi turhan pelon,
kohti vapautta.

Tuleeko silloin kertoa, että rakastaa,
kun pelkää menettävänsä, että rakkaus olisi viimeinen sana,
jonka on kertonut, kun toisen mielestä tulisi pyytää anteeksi.

Antaa elää, lähteä.

Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bouteille_nb.jpg

Oheinen Albert Seigneurien kuva erimuotoisista pulloista teoksesta Dictionnaire encyclopédique de l’épicerie et des industries annexes (1904) on tällä viikolla haasteen innoittajana. Eli kirjoittakaa runo kuvan herättämien ajatusten pohjalta. Runotorstain haaste on 164.

KÄRSIMYS

Naisen käsi ojentuu sinua kohti,
hän antaa kätensä tarttua, kutsua.
Ja sanoo, kerron sinulle ensin elämäni,
kärsimykseni, vihani.

Nainen piirtää miehen eteen kysymysmerkin,
mies katsoo sitä edestä, mies katsoo sitä takaa.
Miksi kysymysmerkki, ja nainen kertoo.

Tahdon on vastaus, onko siihen todellista kysymystä.
Kun tapaamme ojennan sinulle kysymykseni,
vastauksia minulla ei ole.
Tiedän sanovani jotain,
se kertoo ihmisteni olevan Islannissa,
tai saarella, jonka alla virtaa joki,
kelluva saari.

Ihmiseni, minulle virtaavia jokia,
joiden kuohuihin ajelehdin ja odotan että pääsen rantaan.

Ihmiseni, saareni.

Runotorstain 161. haastesana on kärsimys.

OVET

  Hän etsii itsestään porttia, ovea

 jonka kehystetyissä pielissä

  toistuu vieraus kuin jatkuva lumisade,

  valkoisena ja painavana.

  Ovea jonka auki ollessa ei tarvitse kätellä ja koskettaa,

  vain tervehtiä. Hiljaa sanoa sinulle

  ollaan tässä ovessa,

  kainalossasi keskenjäänyt kirja,

 sen olet lukenut kymmeniä kertoja aiemmin.

Runotorstain 160. haaste

muistot kaikuvat loputtomina kuin
                                               vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
                                                     itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
 

Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

VALKOISIA TULPPAANEJA

NUKKE JA TULPPAANIT

Jään odottamaan aamuani. Kahvinkeitin porisee, se sataa vettä. Olen hiljaa aamun, tarinat heräävät myöhemmin. Illalla peittelen tarinat viereeni. Sillä vain valossa haluan kertoa kaikille uniini kudotut pelot, kuinka sama tunne aamuisin on valkoisia tulppaaneja täynnä. Kahvinkeittimen vieressä valkoinen kahvimuki, Illusia. Siinä lusikka. Vierellä valkoiset tulppaanit. Kaikkialla valkoinen aamu. 

Valkoinen, puhdas. Ei värejä. Tässä valkoisuudessa ja sen valossa on pehmeä olla. 

______________________________
Ja Anssi Kelan Aamu kertoo lisää. Valokuvatorstaissa ja Runotorstaissa kuvataan asetelmia.

MUISTA

muista vuodet hetket olla
muista työt opinnot vapaa-aika sairaudet kausiflunssat
lumikatot veroehdotus
muista liidellä näiden välissä vapaana pakosta

muista tilata ajoissa hiihtoloma-matka
muista kotiavain akvaariokalat laskut
muista kertoa hiihtokilometrit ja luetut kirjat
muista soittaa ikävät puhelut
muista oikea hiusväri
ja muista aamulla on aina pari minuuttia  aikaa
puhdistaa yö kasvoilta ja tehdä aamujumppa
lukea aamunlehti, ettet unohdu työpaikan kahvikeskusteluista

mutta älä muista että
elämä rykii kaiken joka hetki uudelleen eteesi.

***************************************

Runotorstain 156. haastesana on rykelmä.

Runotorstain lomahaaste

Eli haasteenahan (153.) oli kiteyttää jokaisen tauon aikaisen viikon eli 8 viikon viikon tunnelmat aina joko yhteen riviin tai yhteen säkeistöön. Näin ollen runon pituus olisi joko 8 riviä (eli säettä, joiden sanamäärä on jokaisen valittavissa) tai kahdeksansäkeistöinen (säkeistön pituus taas jokaisen valittavissa).

Tarkoitus oli kirjoittaa siis kahdeksaa viikkoa kuvaava runotarina tai runopäiväkirja. Näkökulmaksi saattoi valita elämäkerrallisuuden, uutisiin pohjautuvan tai jonkin muun vapaavalintaisen. Keskeinen ajatuksena oli kiteyttäminen: miten tiivistää viikon tunnelma, tunteet ja tapahtumat yhteen riviin tai säkeistöön. Kun kiteytettäviä viikkoja on useampia peräkkäin, saattaa esiin tulla jokin tarinallinen kaarikin, tämä oli yksi haasteen taka-ajatus.

*********************************** 

Tummaa odotusta viilensivät lohdun pisarat,

juhlan valoisa leimahdus sytytti lumitähdet valkeiksi,

paperi valmistuu kirjaimille, valokuville.

Pakkanen repii valonsa timanteiksi,

palelee, lumisade tempoo,

valokuvat kertovat tammikuun varjot.

Lumi valmiina, valkoisena, lumitähdet nauraen ystävinä, työntäen toisiaan eteenpäin. Helmiksi.

MILLOIN MINUT NÄIT?

näit minut siellä,
missä minua ei ollut
enää

 

jätin itseäni
oviin kenkiin
hyvästeihin

 

halusit jotain eri kielellä,
kuin minun puheeni on
minä en ole puhettasi
sinä et minun puhettani
se on vaanivaa

 

tarkoitatko meitä kun sanot me.
minä olen sinulle sinä, hän

 

sinä minulle
ensilumi.