JOS SAISIN TOIVOA

Jos saisin toivoa viittä uutta asiaa:
Toivoisinko sylin täydeltä rakkautta?
Vai joku jota rakastaa?
Nostalgiaa hänen kanssaan yhdessä
ajoista jolloin emme olleet yhdessä?
Vai haaveilua tulevista vuosista yhdessä?
Viidettä en uskalla lainkaan kertoa!

En toivo mitään näistä, en enää.

Jos voisin toivoa viittä asiaa,
ja näitä todella toivon:
Yhteisiä sanoja puettuna arkiseen juhla-asuun.
Yhteisiä sanoja kirjoitettuna kirjoihin,
joita molemmat rakastamme.
Yhteisiä sanoja kertomaan hiljaisesta huoneessa sisällämme.
Yhteisiä sanoja viiltämään, väliin rakastamaan,
väliin kertomaan eri sanoja.
Erilaisia sanoja jakamaan meidät sinuksi ja minuksi.

Jos saisin kolme lisätoivomusta,
toivoisin:
omaa maailmaa, vain minulle.
En tahdo kuuta taivaalta,
enkä maapalloa valtavaa.
Vain oman maailmani.
Parhaiten löydän tieni luoksesi,
kun ensin olen kiertänyt omat mantereeni,
valoni ja pimeäni, joista varjoni syntyvät.

Kun olen siellä mistä lähdin,
älä siihen enää minua odota:
Koska se en ole enää minä,
vaan minulle mahdottomien toiveiden hopeapatsas,
jähmettyneenä.

Ja tästä voin ottaa kuvan. Näyttää toisille ja pyytää katsomaan:
tämän tekevät minulle toisten väärät toiveet.
Tämän teen itselleni, kun juoksen pakoon sisintäni.

10 thoughts on “JOS SAISIN TOIVOA

  1. Hei pitkästä aikaa! Kauniita ja ajatuksia herättäviä runoja sinulta on syntynyt kesälläkin, ei ole vaan ollut sitä ”omaa tilaa”, että olisi ehtinyt syventyä..

    • Hei, Diina! Mukava kun kiireiltäsi piipahdit. Nämä tekstithän täällä pysyvät, eivätkä karkaa.

  2. Runosi kosketti minua, silmänikin herkistyi. Oikein odotan hetkeä, että voin sitä makustella hartaasti. Hieman hassu ja outo ajatus on mielessäni: runoissasi on jokin merkittävä viesti minulle… vai onkohan se niin hassu kuitenkaan

    • Eija: Niin, onko se nyt lainkaan hassua, jos huomaa toisen tekstien koskettavan itseä. Jokaisessa tekstissä on kai kirjoittajalle jotain yksityistä, ja siten toisillekin yleistä.

  3. ”Kun olen siellä, mistä lähdin..” Tykkäsin tästä lauseesta: me kehitymme ja kasvamme ja sen sijaan, että vanhenesimme , tulemme enemmän omaksi itseksemme. Muutumme, ajat muuttuvat, toiveet muuttuvat. Omaa tilaa tarvitsemme aina. Jatka toivomista, ne voivat toteutua!

    • kaari3: Oma tila, se on luovalle ihmiselle elinehto. Jos olen liian tiukassa tilanteessa, en voi luoda. Ja se on hirveää.

  4. isopeikko: Kiitos;) Nytpä Peikko Railaterttua hoksautti, totta: saan toivoa lupaa kysymättä. Siispä toivon, luvalla tai ilman.

  5. Rakastan näitä viimeaikaisia, suloisia, surullisia, vihaisia ja itselleen rehellisiä tekstejäsi. Ikävä kyllä minulla ei koskaan näemmä ole aikaa istua koneella rauhassa, tuijotella ja makustella tekstiä, ja kirjoittaa sitten jokin järkevä kommentti. Aina on joku kakara lahkeessa, ukko niskassa tai äiti puhelimessa. Ehdotan siis, kuoma hyvä, live-esitystä!

    • Hyvä arctia: Pidän nimimerkistäsi, koska se vie ajatukseni kaukaiseen viileään maahan, jota en lämmöllä vaan viileydellä kaipaan näin heinäkuun helteillä. Live-esitys tarkoittanee tapaamista. Sehän sopii, vallan mainiosti. Siispä, missä känny…Tuo ensimmäinen rivisi merkitsee minulle paljon, ja juuri sinulta.

Comments are closed.