KESÄ

En ole kirjoittanut aikoihin mitään. Tuntuu kuin ei olisi ollut mitään sanottavaa. Ja kuitenkin olisi: kuinka käteni ovat vetäneet viivoja, kuinka lohdullista on mustavalkea, kuinka vierittää turhat syyt jokeen. Kuinka kertoa sinulle, minun elämäni on tätä: kukkapurkkeihin piilotettuja vesipisaroita, jotka vain Orvokit  ja Annansilmät osaavat nähdä. Kuinka elämäni piirtää hetki hetkeltä mitäänsanomattomia hetkiä toisille, mutta minulle merkityksellisiä. Pieniä piiperoisia, lempisanoja, lukemistaan odottavia kirjoja, joiden nimet saavat kiirehtimään elämääni jo elokuulle. Odottamista ja vihdoin pysähtymistä. Sillä on kesä. Silloin ei saa kiiruhtaa, vaan täytyy kulkea hiljaa ruohikossa varpaisillaan: kesä saattaisi jopa säikähtää, lähteä lentoon ja olla kertomatta itseään tuhansin vihrein, puhuttujen punaisten kerrostumilla.

On kesä. Ja minä osaan hengittää.

4 thoughts on “KESÄ

  1. Herkkä kirjoitus, helppo lukea mutta vaikea kommentoida. Kiitos. Ajatus mustavalkoisuuden lohdullisuudesta jää mielen pohjalle, nyt se ei aukene mutta ehkä joskus.

    • Demetrius: Kiitos, jälleen. Tuon mustavalkoisuuden löysin pihlajakuvastasi. Omia tekstejään ei pitäisi selittää, mutta… Ehkä tarkoitan vain sitä, että mustavalkoinen on se alue, jolla asioita voi nähdä. Joskus näkee liian kirkkaasti ja voi kääntää näkökulmaansa tummempaan suuntaan. Ja mustasta voi kääntyä valkoiseen. Ehkä minulle mustavalkoisuus on sama kuin valo ja pimeä. Mustavalkoisuus ehdottomuudessaan kaikkine harmaiden vivahteineen. Taitaapi olla lempiteemojani valo ja pimeä, jotka toisiaan ylpeinä esittelevät. Värit, valo, pimeä, musta ja valkoinen. Musta joka nielee kaiken, valkoinen joka heijastaa kaiken takaisin. Kirkkaus. Värit.

    • Hannele: Ja aina ei vain näe, niitä pieniä. Edessä voi olla suurempia, vaikeampia. Pienet asiat saavat merkityksensä niiden tuomasta ilosta. Kaikelle on aikansa.

Comments are closed.