MERILLE

Annu valahti kalpeaksi. Ei. Ei nyt. Vaan sisällään alkoi juosta ovienpaukuttelija. Sitä ei juuri koskaan nähnyt. Se vilahti kätevästi aina alta pois, kun katse pyyhkäisi sitä kuin majakanvalo. Käänsi aina selkänsä kuin hyrrä. Kuin valkoinen taskulampun valo syksyn illoissa kun lapsena leikittiin piilosta pimeällä. Halusi olla piilossa, että joku toinen löydettäisiin ensin, että joku toinen lähtisi sisälle ja itse saisi jäädä ulos. Taskulamppujen, katuvalojen ulottumattomiin, piileskellä takana lehtien, tuntea niiden syksyn rehellinen kirkkaus. Jotta olisi piilossa, ja majakanvartija olisi lähtenyt kauas merille, Muumipapan mukana.

Kategoria(t): Elämä on..., Kaipaus, Pako, Runous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 Responses to MERILLE

  1. kaari3 sanoo:

    Avoin meri edessä, täytyisi uskaltaa, vaan…
    Lapsuuden leikit tulvahtivat mieleen, vaikka ei tämä siihen täysin viitannutkaan, mutta oikein kongreettinen sananjalan tuoksu ja piilopaikan kosteus…kaikkea sitä kokeekiin runoja lukiessaan <3

  2. Tuure sanoo:

    Soljuva tempo ja mielenkiintoinen ajatus.

Kommentointi on suljettu.