LÄHTÖ

Kuinka joskus voi revetä joki kahteen osaan, toinen kotiinpaluuksi, toinen kertomukseksi tulevasta, matkaksi, joka on vain tehtävä. Matkaksi joka loppuu, kun uusi saapuu, ja jälleen elämän kiertokulku näyttää kuunvalkeat kasvot, runojen revityt juuret ja auringon, joka himmeästi pilven takaa yrittää kertoa jotain. Mille matkalle lähden nyt?

PELKO

En minä yötä pelkää, enää
en niitä unia jotka raastoivat minut,
pelosta hajoavana ja läsnäolostasi kipeänä,
läpi punaisten aamujen,
jolloin halusin kertoa tyynylle sanat, ne tuhannesti itketyt.
En minä unia kaihda,
niiltä suojaudun valvomalla.
Vaan vihaan valon lupausta joka vuosi,
haluan nähdä kirkkaasti, ja silti raastaa pimeydet esiin,
huutaa pimeydelle kauanko jaksat olla piilossa,
ja huutaa valolle, etkö kerrankin voisi kertoa totuutta,
silloin rakastaisin harmaata ikävää ja tavallista,
eikä se olisi rakkautta, minun rakkauteeni kuuluvat valo, tuhannet tähdet pimeässä.
Olisiko helpompi olla mustan taivaan alla,
kuin ainaisessa kirkkaassa valossa,
joka peittää kaiken, että totuutta en koskaan osaa.

LISTA

Kun rakastut, muista ostaa puurohiutaleita kaappiisi.
Kun petyt, muista suklaa ja vaahtokarkit. Tai jopa lasillinen hyvää viiniä.
Kun olet vihainen, älä unohda halkoja.
Kun olet yksinäinen, soita monta kertaa peräkkäin suosikkikappaleesi.
Kun olet väsynyt, muista oma tyynysi.
Kun tunnet olosi hylätyksi, muista puhelin.

Kun olet joka päivä, myös elät.

JOULUN AIKA

Saapuu joulu suloinen,
meille kaunis, sointuinen.
Värittää valkeaksi maan,
antaa tähtösten tehdä taikojaan.

Lasten joulu kertoo sen,
missä, milloin on rauha ihmisten.
Valoa kynttilät hohtavat,
silloin ystävät, rakkaat kohtaavat.

Hyvää ja Kaunista Joulua!

– raila –

Hyvää Joulua!

This entry was posted on 23.12.2014, in Aiheeton.

60 SANAA

Minä jaksan hitaat sekunnit, ajan rajalle varoen liukkautta, mutta en halua kääntyä rajan ylitse. Sinä nauroit, kun kerroin rajojeni hajoavan. En toivonut enempää, sillä voin uskaltaa vain sen, joka hetkessä pysähtyy vierelleni. Olet niin iso, hymysikin. Onhan selvää, että kestän rajani vuoksesi. Hän oli hymytön, ei kuten sinä, joka valaisit hiljaiset nurkat ystävällisesti. Sinä lakaiset nurkat hiljaisiksi, turvallisiksi. Sinä, unessani.

*******************************************’

Tämä teksti on syntynyt kirjoituskuukausi marraskuun aikana. Joka päivä jotain kirjoitettava(a). Valitsin kaksi sanaa päivässä, ja sepäs olikin sangen mielenkiintoista. Prosessiin täytyi panostaa ja opin, kuinka vaikeaa on kirjoittaa vain kaksi sanaa. Tässä kaikki 60 sanaa. Alussa en tiennyt loppua ja keskellä kaikki alkuineen oli kadoksissa. Kivaa oli, kiitos siitä. Ja nyt toisten projektien pariin.

KUUNNELLA

Tänään kuuntelin elämää,
jota eli joku toinen.
Tuttuja taukoja siinä,
hiljaisuus laskeutui sanojen väliin.
Ihmisyys on kipua tutumpaa,
paljaita laikkuja iholla.

Kerroit lopusta jota et halua aloittaa
ymmärsimme olla hiljaa niiden sanojen kanssa,
jotka ovat lopullisia, kulkemisen päättäneitä.

OLLA

Olet kertonut usein
ja niin kuulen äänesi
hiljaa kaartavan vastaan
tulet luokseni ehdoitta ja arvaan
päivän jääneen taakse
on tunteja jotka eivät sano
on päiviä jotka edelleen unohtuvat
mutta koskaan ei ole niin
että en muistaisi sinua
kun olet maailmassa
jossa viha kohtaa viattomat
ja keijut piirittävät maan.

UNISSANI

 

On hiekkatie
kuljen kohti tyhjää mökkiä
se on mäen päällä
enkä haluaisi leikkiä enää

vaikka kosket minuun valolla
ja minä huomaan punaisen
unistani tutun

haluan nukkua kaksikymmentä yötä
ja keltainen värittää vihani, pelkoni
kun en osaa sanoa ja kertoa
että nuo vuodet ovat enää hipaisu minussa, unissa

en osaa piilottaa enempää
sillä haluan päiväni kirkkaina
selvinä ja usva on rasvaa
joka ei kiillota mitään.

PYYDÄN

Minä olen kaksitoista lukua
kasvanut  hiljalleen
oppimaan tämän kaiho

sateiset illat ikkunalaudalla
ja koko syksy on minussa
kuin huone, jossa kukaan ei asu,
riidat ja runot soivat
ja minun täytyy poimia mukaani ne
joita eniten haluan

Lopulta on vain piilo
siellä haluan jakaa suukkosia
ja rakastella ja tiedän, että
on monta vaaleaa unelmaa
ja kerron hänelle monta kertaa
kuinka lautaset olivat sinivalkoisia
pilvet ja taivas niin
ja ajattelen yön vain tuhlaavan tähtiään
siksi on talletettava kaikki muistot
kannelliseen lippaaseen

Lopulta on kuitenkin elettävä ilman lohtua,
koska en osaa enempää kaihon riimejä,
hautaudun villiviinin varjoon
kohoton päätäni ja pyydän:
muista minut, kun syksy on mennyt
ja alku kaiken valkeuden on enää
yksi monien vuosien joukossa.

SANOJEN LOPPU

Jos sanat loppuisivat, mitä tekisin. Olisin yksin, kaukana toisista ja tunteet olisivat elämäni ja piilossa olisivat he, joiden haluaisin kuulevan sanattomat toiveeni, unelmani ja tarinani.