Annu ei ollut osannut enää sitä pyytää,
ei edes odottaa tulevaksi.
mutta tänään se tuli yllättäen,
tuoreena kuin vuosia sitten alkanut ystävyys,
vihreänä kuin olisi ajatellut asiaa ensi kertaa.
Kuin hän olisi halannut värisevää haapaa,
puhaltanut kirkkaat saippuakuplat rikki,
halunnut näyttää lapselleen taivaansinen ensi kertaa,
kuin hän olisi syntynyt kesällä siihen vihreyteen,
mikä loistaa kuivana ja kovana varjoissa elokuun,
kuin olisi syntynyt kesällä siihen vihreyteen,
jonka näkee ihmisten katseissa,
kun näemme odotetun ja toivotun ovellamme.
Sittenkin. Sittenkin. Kaunis päivä.
Loppu on aina uuden alku.
isopeikko: Kun noin sanotaan, mietin aina mikä loppuu. Jokin vaihe elämässäkö? Ihmissuhdeko päättyy? Tarinan loppuko? Kyllä, ehkä tarinan loppu, että voi kirjoittaa uuden. Jos tarina päättyy onnellisesti, onko se uuden alku, sadun, että he elivät elämänsä loppuun asti onnellisena. Tai tarinan sankari ratsastaa iltaruskoon, onnellisena hetkellisestä yksinäisyydestään. Eikö onnellisuudesta ole mitään kirjoitettavaa? Taidanpa jatkaa tästä pidemmästi jossain vaiheessa, tuntuu pohdituttavan tämä peikon kommentti.