Minusta on mukava miettiä sanoja väärin. Tai sitten aivan sattumalta kuulen tai luen sanan nurinkurin. Mietin tässä päivänä muutamana mukavien asioiden listaa ja hieman epäröiden lisäsin siihen television katselun, ja epäröimättä musiikin kuuntelun. Lopulta päädyin ajattelemaan televison kastelua, ja sitä kuinka musiikki kuuntelee kuulijaansa.
Miehet varoittavat jonkin eriskummallisen stereotyyppisen ajattelun vuoksi naisia laittamasta kukkapurkkia television päälle. Minusta olisi aika hienoa, jos laittaisin Annansilmät telkun päälle ja sitten kastelisin kukat. Annansilmät loisivat herkän ja kainon katseensa alas ja kastelisivat telkun tarviten nenäliinaa, kun katsovat romanttista draamaa. Tai vesipisarat valuisivat telkun harmaanvalkoista lumisadetta vasten. Saisin samalla säätiedotuksenkin, varsinaisen sääruudun. Luvassa ainakin lumi/vesisateita, ja mielialatiedotus ennustaisi harmaita päiviä. Sanalla sanoen hyvin mukavaa. Takuuvarmaa säiden ennustamista.
Ja se kuinka musiikki kuuntelee kuulijaansa. Se on melkein sama kuin hyvä ystävä seuraisi omia tunteitamme, jotka hän lempein siveltimenvedoin maalaisi tauluun. Yhtäkkiä huomaisi olevansa sisällä jossain tärkeässä kertosäkeessä, pitävänsä jostain musiikista hykerryttävän paljon ja keinuvansa sellaisessa mukavan odottavassa tunnelmassa. Ja seuraava laulu heittäisi tunnelmasta toiseen.
Railaterttu, Sinulla on kivaa, kutkuttavaa huumoria. Annansilmät, en voi olla hymyilemättä…..
kaari3: Hymyjä tarvitsee jokainen, omilla tai toisen kasvoilla. Kiitos vain.
…ja minä jatkan vielä tästä, että värit tarvitsevat minua yhtä paljon kuin minä niitä. Vasta yhdessä syntyy jotain.
Aivan kuin sanojen kanssa.
Tätä postaustasi mietin tänään maalatessani.
Olen palannut juurilleni, ne ymmärtävät minua ja minä niitä. On siis hyvä alkaa kasvaa…
Kiitos sinulle 🙂
Unda: Sanat ja värit tarvitsejan lukijan ja katsojan. Palata juurilleen, sellainen vaatii joskus pitkän matkan. Kiitos minulle? Kiitos sanoille ja väreille;)
Mielialaennuste kuulostaakin mukavalta 🙂
anteeksi, isopeikko, anteeksi: Tämä viaton kommenttisi oli jostain syystä joutunut roskapostin joukkoon. Huomasin sen tänään, juuri äsken. Nyt se on paremmassa seurassa. Ja kommenttisi voi tulkita kahdella tavalla… luvassa joko hyvää tuulta tai huonoa tuulta. Kuka kehittäisi kyvyn ennustaa mielialoja;-) Olen pahoillani vielä, täytyy käydä roskakorissa useammin…