03.40

Siinä unessa kello oli aina kahta kymmentä minuuttia vajaa neljä.

Aamulla.

Olin ylittämässä kolmea siltaa, unimatkallani. Viimeisen sillan jälkeen
katsoin sinistä taivasta, lokit syöksyivät valkoiseen lumeen ja jäähän.
Siltani eivät olleet tasaisia teitä: unessani ne olivat ylösalaisin käännetyt,
maiseman kattona tie, tienä rautaisen pyöreä pohja,  pienoja
kuin lautoja riippusiltaa rakentaen. Kaksi ensimmäistä siltaa ylitin,
kolmannen ryömin eteenpäin ja pienat katosivat.

Jouduin ryömimään takaisin: katsomaan sillan katoamista valkoiseen maisemaan
Käännyin takaisin, kunnes joku kysyi: mitä hänelle kuuluu?
Siihen en osannut vastata, en kertoa, siihen en matkani varrella ollut löytänyt vastausta. Etsien tai etsimättä.

Ainoa minkä tiesin oli, että voisin sulkea oven. Ajaa tieheni. Ainiaaksi.

Ja kello oli kahta kymmentä vaille neljä. Tuohon kellonaikaan olen aamulla syntynyt.

**********************************************

171. Runotorstaissa runoillaan matkan varrella.

Kategoria(t): Haaste, Runotorstai, Runous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

14 Responses to 03.40

  1. muhadzir sanoo:

    No mitä ne kaksospojat vastasivat kysymykseesi?

    Itse heräilen työpäivinä lähestulkoon runossa mainittuun kellonaikaan, lomapäivinä puolestani menen nukkumaan niihin aikoihin. Samapa tuo on : aamuhan on vain ilta väärinpäin. 🙂

    • Railaterttu sanoo:

      muhadzir: Jos muistan oikein, kai he aikansa seikkailivat unissani, ja häipyivät sitten;) Sanallisesti eivät vastanneet mitään. Aamuhan on vain ilta väärinpäin; tämä on hyvä. Minä en tuollaisella rytmillä, en arkena enkä lomilla, voisi tehdä päivisin yhtään mitään.

  2. jl sanoo:

    Unet ovat mielenkiintoisia. Harvoin muistan omiani, mistä sitten johtuneekaan.

    • Railaterttu sanoo:

      jl: Sellaiset unet vaivaavat, joita ei itsekään ymmärrä. Joistakin jää vain tunnelma. Vuosia näin alaluokilla olleista kaksospojista unta. He olivat aivan toistensa näköiset, enkä koskaan oppinut heitä erottamaan. Lopulta hermostuin unissani, ja kysyin heiltä: Mitä te minun unissani teette?;)

  3. helanes sanoo:

    Olen myös kuten Susu matkannut unissani jos millä välineellä, parhaimmillaan lentänyt siivittä. Ja myös talounet ovat tuttuja, niissäkin vaeltelu.

    • Railaterttu sanoo:

      helanes:
      Siivittä lentely, huisaa. Lentounet ovat minulle usein helpottavia ja keveitä. Talounet ovat minulla lähinnä noita hylkyjä, joihin sukellan, saatan katsastaa montakin hyttiä, ja sitten näen hylyn kokonaisuudessaan. Mistäköhän se kuva on tallentunut minun syviin vesiin?

      Minä pidän liitelystä peltojen yllä. Olen läpi elämäni nähnyt kahta unta, jotka ovat toistuneet likipitäen samanlaisina. Saatan myös matkustaa lentokoneessa, linja-autossa ja junassa. Olisikohan mahdollista nähdä unta vuosisatoja vanhassa purjelaivassa matkustamisesta, kun en ole koskaan sellaisessa ollut. Tämä siltauneni oli aika eriskummallinen. Toisethan näkevät aika konkreettisiakin unia ja paikkoja.

  4. SusuPetal sanoo:

    Minäkin matkaan usein unissani. Joinakin kausina lähes pakonomaisesti.

    Unissa on paljon siltoja. Menneeseen, nykyiseen, tulevaan.

    • Railaterttu sanoo:

      SusuPetal: Sinäkin. Se on totta, unissa on usein ilmassa tai sitten sukellan syvässä vedessä jonkin laivanraadon uumenissa. Etsein jotain hyttiä tai huonetta. Pysähdyn nyt tälle viimeiselle sillalle, hetkeksi;)

  5. Demetrius sanoo:

    Uni on pikku kuolema, tai syntymä.

    • Railaterttu sanoo:

      Demetrius: Uni on todellakin kuolemaa ja syntymää: parin edellisen päivän turhat asiat uni huuhtoo pois, ja kasvattaa samalla alustaa seuraavaa päivää varten.

  6. arleena sanoo:

    Matkalla unessa. Merkityksellistä ja kiehtovaa kuin unet aina.

    • Railaterttu sanoo:

      arleena: se on totta, usein olen matkalla unessa. Niissä en juuri pysähtele. Nyt unesta päällimmäisenä valkoisen ja kylmän tuntu.

  7. Railaterttu sanoo:

    Oh-show-tah hoi-ne-ne: Paljon menetän aamuista, kun nukun;), vaan illat enemmän minun aikaani. Jostain syystä tuo kellonaika tikitti taustalla, kun siltaunta viime yönä näin.

  8. Ja minä tuohon aikaan yleensä herään.
    Matkan varrella tai ilman.

Kommentointi on suljettu.