Tämä liina on hauska. Seuraavaksi haluan tehdä samalla tekniikalla orvokkitaulun. Ja tähänhän tarvitaan vehnäjauhoa ja vettä, sekä kangasvärejä…
[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/jauho/]
Naisen käsi ojentuu sinua kohti,
hän antaa kätensä tarttua, kutsua.
Ja sanoo, kerron sinulle ensin elämäni,
kärsimykseni, vihani.
Nainen piirtää miehen eteen kysymysmerkin,
mies katsoo sitä edestä, mies katsoo sitä takaa.
Miksi kysymysmerkki, ja nainen kertoo.
Tahdon on vastaus, onko siihen todellista kysymystä.
Kun tapaamme ojennan sinulle kysymykseni,
vastauksia minulla ei ole.
Tiedän sanovani jotain,
se kertoo ihmisteni olevan Islannissa,
tai saarella, jonka alla virtaa joki,
kelluva saari.
Ihmiseni, minulle virtaavia jokia,
joiden kuohuihin ajelehdin ja odotan että pääsen rantaan.
Ihmiseni, saareni.
Runotorstain 161. haastesana on kärsimys.
Metsä kasvaa puita tai toisin,
tuuli riepottelee siemenet kauas,
ne virtaavat läpi päivien, avaavat sisimpänsä
metsän maailmaan puita harvaan,
puita tiheään.
Virtaavat metsässä tasaisena,
ja kuitenkin niin hajallaan,
yhdestä puusta ei tule metsää,
metsä ei katoa kun kaataa yhden puun.
Ja kun puu kasvaa maisema muuttuu,
kun puu kaadetaan maisema muuttuu.
Silti metsässä osaa kulkea.