Tuorepinaattia kun ostin,
sen pinaatti minulle kosti,
muovipussiin ei suostunut menemään,
ja niin jouduin ma toteamaan:
pinaatti toteuttaa rautaista tahtoaan.
Ja kun netistä puutarhaa Iistä hain,
sain hakutulokseksi Iisalmen vain.
Ohjeita löytyi myöskin monta,
minulle kovin tarpeetonta,
mihin aikaan voi kylvää alueella II,
yrtin siemeniä keittiöihin asti.
Olen aikataulusta myöhässä aivan,
siksi pinaattikin kosti ostovaivan.
* * *
167. Runotorstaissa runoillaan Hassusti.
Istuin eilen pitkään kotonani, terassilla. Aamusta jo. Hengitin valoa, silmäni myötäilivät veden väreitä, vesi oli rauhallinen. Minäkin. Avasin hiljaa postin tuoman kirjeen. Muutama kirjoitettu lause, jossa toteutui se unelma ystävyydestä, josta runoilin Ystävänpäivän aikoihin. Muistan miksi olen, koska sillä hetkellä muistin heidät, joiden olemassaolo tällä hetkellä sai ystävyyden ja lämmön tuntumaan kipuna. Jopa pelkona, jos heitä ei olisi ollutkaan. Ja kiitollisuutena heidän sanoistaan, rakkautena omaa tulevaisuuttani vasten.
Niitä sanoja ei ansaita, ne joko rakastetaan elämään tai itseä vihaten tuhotaan kuolemaan.
Tunsin kerran erään, joka mietti, miksi me ihmiset täällä olemme. Minulla ei ollut vastausta, eikä ole vieläkään, ja jätin kysymyksen taakseni.
Millaisen aamun huomenna saan?
Vähän hämillään ja hymyillen tuon tämän tarinani tänne. Oulussa ilmestyy vieläkin joka kevät Oulun koulun kohinaa. On ilmestynyt jo vuodesta 1957. Sen jutut ja piirrokset ovat 1.-6. luokkalaisten tekemiä. Muista kun eka luokan opettajani kertoi meille Kohinasta ja antoi meille aiheita joista kirjoittaa lehteen. Minä valitsin Liisan ihmeellinen kynä -otsikon. Ja ihme kyllä, juttu löytyy eka luokan kevään Kohinasta.
Kerran kun Liisa oli koulussa niin Liisa kirjoitti. Kynä rupesi puhumaan. Opettaja huusi Liisalle:- Hiljaa! Silloin Liisa sanoi:- En puhunut, minun kynäni se puhuu. Opettaja ei uskonut mutta se sanoi: – No annappa kun minä kuuntelen. Se on totta. Niin kaikki pääsivät. Loppu.
En tiedä itsekään, en edes nykyään, minne kaikki pääsivät, ehkä pälkähästä tai kotiin. Sisareni sitä ihmetteli jutun luettuaan.
saniaisten vihreys ei avaa ovea valolle,
mutta ikkunalle, joka heijastaa pimeää
se kertoo tummuutensa metsän viileyden
rapistuessa yltä
ikkuna imee valon vieraaksi sisälle,
minne raakakaan totuus ei yllä,
valo on tuntematon lähde,
sen edestä tulee kaivaa pelko,
siirrettäväksi hautausmaan
kivipaasien maatumattomaan
historiaan.
Annettava pelon edessä ylpeyden kaatua.
Olen on huono arvioimaan aikaa,
ja muistan hoidettavien asioiden
määrän leppäkertun pisteitä laskemalla.
Niitä on yleensä kolme,
esikoiden määrä pihalla,
orvokkien hoilaavat kasvot,
ja rannan kivituolit, joilla maalata.
Kevättä voi hoputtaa
jotenkin valo kasvaa omaa aikaansa,
ja silti kevät tulee itsekseen,
ja markkinoiden kojut täyttyvät lakritsista
tai salmiakista.
***************************
Runotorstain 165. haaste on kevät.