Archive | 10/08/2010

ELOKUUN PEILIT

Olen siis tässä, Annun tarinan nainen ajatteli. Tässä on hyvä olla. Pehmeä, elokuinen ilta vierellä. Sade on lakannut. Ei enää pisaroita, oli vain elokuisen illan vastaanottavainen tyyneys. Niin monta elokuuta. Monta muuta kuukautta, mutta vain yksi on elokuu.

Annu piirsi sanoja hiljaa. Jotain oli unohtunut pois, jotain mikä oli vierittänyt pimeää ylle, jo ennen kuin syksyn sateet alkoivat. Jotain oli jäänyt pois, eikä Annu tiennyt osaisiko enää kertoa tarinaa vailla pimeää. Minä yritän, Annu ajatteli. Minä todella yritän.

Annu kirjoitti hieman lisää: nainen käveli auton sivulle, aukaisi oven ja istui kuljettajan paikalle. Hän käynnisti auton. Nainen katsoi peruutuspeiliin, autoja ei näkynyt, ja hän ajoi eteenpäin. Tie oli tyhjä ja kiiltävä sateen jäljiltä. Vasemmalle jäänyt risteys oli hiekkainen ja vesilammikot läikehtivät tummina peileinä. Nainen ei niihin enää heijastunut.