Olisiko oikein sanoa, että ne kerrostumat joita asuimme,
olivat vääriä osoitteita.
Niissä kerrostumissa ei kukaan käynyt,
ei kukaan tuntenut niiden välille puhkaistuja, katettuja salakäytäviä,
ja niiden soihdut, jotka kauan palaessa polttaisivat käytävät hiillokseksi,
mustaksi seinäksi, jossa hiili ei ole ikuista, olivat kirkkaat pienet tähdet.

Kerrostumissa ei ollut kukaan käynyt, vain me,
ja tunsimme me niin hyvin, että jokainen risteyskohta tiesi
seuraavan käännöksensä asteen,
risteyksiä ja käytäviä kulkiessamme tunsimme tien olevan suora, oikea.

Mutta niin turvallisen.