Minusta on mukava miettiä sanoja väärin. Tai sitten aivan sattumalta kuulen tai luen sanan nurinkurin. Mietin tässä päivänä muutamana mukavien asioiden listaa ja hieman epäröiden lisäsin siihen television katselun, ja epäröimättä musiikin kuuntelun. Lopulta päädyin ajattelemaan televison kastelua, ja sitä kuinka musiikki kuuntelee kuulijaansa.

Miehet varoittavat jonkin eriskummallisen stereotyyppisen ajattelun vuoksi naisia laittamasta kukkapurkkia television päälle. Minusta olisi aika hienoa, jos laittaisin Annansilmät telkun päälle ja sitten kastelisin kukat. Annansilmät loisivat herkän ja kainon katseensa alas ja kastelisivat telkun tarviten nenäliinaa, kun katsovat romanttista draamaa. Tai vesipisarat valuisivat telkun harmaanvalkoista lumisadetta vasten. Saisin  samalla säätiedotuksenkin, varsinaisen sääruudun. Luvassa ainakin lumi/vesisateita, ja mielialatiedotus ennustaisi harmaita päiviä. Sanalla sanoen hyvin mukavaa. Takuuvarmaa säiden ennustamista.

Ja se kuinka musiikki kuuntelee kuulijaansa. Se on melkein sama kuin hyvä ystävä seuraisi omia tunteitamme, jotka hän lempein siveltimenvedoin maalaisi tauluun. Yhtäkkiä huomaisi olevansa sisällä jossain tärkeässä kertosäkeessä, pitävänsä jostain musiikista hykerryttävän paljon ja keinuvansa sellaisessa mukavan odottavassa tunnelmassa. Ja seuraava laulu heittäisi tunnelmasta toiseen.