Archive | lokakuu 2010

KOLME KIRJETTÄ

loka29

voisinpa kirjoittaa vaaleisiin varjoihin
niiden kahdentuessa puoliyöllä
omat maailmanterveiseni
tulessa polttaa kolme kirjettä
ja kolkkojen metsien vetiset varjot

maailman palaessa yhä uudelleen
ei  siihen mistä lähti matkalleen
vaan vienojen kutsujen allekirjoituksiin
tervetulleiden käsien rentoihin halauksiin
kuinka katsovat käsiesi liikkeet
minun katseeni autiutta

olen piirtänyt kerroksien varjot
katseellani joka kosketti naurua
hiljaisten kyynelten lämmittäessä
omaa katuani

*********************************

Runotorstai haastaa kirjoittamaan 182. seuraavasta: mahdoton paikka

PITÄISKÖ KIITTÄÄ?

loka24

Kirjastoihmisenä voisi, voisi ajatella kirjahyllyni kirjojen olevan järjestyksessä. Runoteokset omassa kohdassaan, tietokirjat omassa. Romaanit ja hakuteokset mukavasti käden ulottuvilla. Höpönpöpön.  Eivät ole, eivätkä ole olleetkaan.

Mikään ei ole siellä missä sen tulisi olla. Aakkoset ovat hyllyssäni tuntematon asia, runot iloisesti matkaoppaiden välissä.  Voi tietysti ajatella, että runot ovat tarpeen elämän matkalla. Mutta moinen konkretia, että runot ja matkaoppaat vierekkäin: mitä siitä seuraa? Lähtisin Roomaan Ezio Rubinellin Il genio della Luna mukanani ja oppaanani runo Cuore. Miksei? Rooman matkaoppaat,  joita on jostain ihmeen syystä kertynyt hyllyyni kolme, olisivat nojatuolimatkoja vartan. Voisin suunnitella vihdoin käyväni Pastamuseossa tai kiipeäväni Pietarinkirkon portaat ylös ja katsella sieltä ikuista kaupunkia.

Tai Juice Leskisen Sanataiteilija kävi täällä. No, sen  huomaa hyllystäni, että kirjoittava kirjastoihminen kävi hyllyllään. Kirjat huutavat ironisesti uudesta järjestyksestään kalveten vuosia sitten järjestetyn kilpailun antologialla: Pitäiskö kiittää? Voisihan joskus tehdä sen, että kirjoittaisi runon oman kirjahyllyn kirjojen nimistä. Kadonnut symboli Tuulen tiellä. Maailmalla Tyyliä kaupunkikotiin. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Pitäiskö kiittää vai laittaa jalkaan Toiset kengät.

Piileekö järjestykseni taustalla ajatus, että jos sanat käyvät tarpeettomaksi, mihin sitten piilotetaan se mikä on rivien välissä.  Jos Rooman opaskirjat käyvät tarpeettomiksi…Eivät varmasti käy. Runokirjat eivät ole tarpeettomia. Kuinka sitten perustelen moista epäjärjestystä? En yhtään mitenkään. Kirjat pitävät tuollaisesta ajattommudesta. Ja niin on syytä pitää minunkin.

KUVAILE ITSEÄSI KIRJOJEN NIMILLÄ

loka23

Sisareni Reija haastoi minut Tuulestatemmattua -blogissaan kertomaan elämästäni kirjojen nimiä käyttäen. Ja kun tämä (Klikkaa niin saat lukea viime syksyn listani) oli viime syksynäkin Tuuren haastamana mukavaa tekemistä, otin nytkin mieluusti haasteen  vastaan. Kaikki teokset löytyvät kirjahyllystäni vastoin omiakin oletuksiani. Uuden listani kirjat olen joko selannut tai aloittanut tai lukenut kokonaan, jopa montakin kertaa. Paitsi yksi  poikkeus, Alkulukujen yksinäisyys, mutta odotan kovin sen pariin pääsyä. 

Haastan mukaan kaari3 Wonders -blogista.

Oletko mies vai nainen?

Annan kirja (Fynn)

Kuvaile itseäsi

Luova mieli: Kirjoittamisen vimma ja vastus (Claes Andersson)

Kuinka voit?

Sanojen avaruus ( Torsti Lehtinen)

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi

Virran molemmin puolin (Mirkka Rekola)

Kuvaile työtäsi

The Anxiety of Influence: A theory of Poetry (Harold Bloom)

Tuohipurje ja tähtilyhty: Rohkaisevia runokuvia evääksi elämän matkalle (Heli Pukki)

Kuvaile harrastuksiasi

Encyclopedia of Crafts (Martha Stewart)

Käsintehty paperi (Tuula Moilanen)

Leikkiä langoilla ( Tine Solheim)

Nukkekotikirja ( Vivienne Boulton)

Parempia valokuvia (Jukka Kolari – Peter Forsgård)

Sana kerrallaan: Johdatus luovaan kirjoittamiseen (Miisa Jääskeläinen)

Skräppäyksen käsikirja ( Louise Riddell)

Skräppää muistot talteen ( Alison Lindsay)

Minne haluaisit matkustaa?

Firenze ja Toscana (Kaupunkikirjat)

Kuvaile parasta ystävääsi

To Be a Friend (Saying and verses: Celebrating the Beauty of Friendship)

Mikä on lempivärisi?

Tuoreessa muistissa kevät (Mirkka Rekola)

Millainen sää nyt on?

Syystunnelmia ja joulun odotusta (Tiia Koskimies)

Mikä on paras vuorokaudenaika?

Auringonkierto (Saila Susiluoto)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?

Eloonjääneen muistelmat (Doris Lessing)

Missä leikki loppuu (Saila Susiluoto)

Päivän mietelause

Kuinkas sitten kävikään? (Tove Jansson)

Sanovat sitä rakkaudeksi (Arno Kotro)

Millainen on parisuhteesi?

Jälleenrakennus (Bruce Fisher)

Kuka lohduttaisi Nyytiä (Tove Jansson)

Mitä elämä sinulle merkitsee?

Tarujen kirja (Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila)

Minkä neuvon tahtoisit antaa?

Hoitavat sanat: opas kirjallisuusterapiaan (Silja Mäki & Terhikki Linnainmaa) 

Käsityksesi kuolemasta?

Alkulukujen yksinäisyys (Paolo Giordano)

Mottosi?

Valoon ja tuuleen (Giannis Ritsos)

KIRJOITTAJAN HALU OLLA ESILLÄ

loka23

Kirjoittamisen opintojen aikana mietimme myös, kuinka kirjoittaja suhtautuu julkaisemiseen. Voisi ajatella, että kirjailija riemastuu kun hänen käsikirjoituksensa ylittää julkaisukynnyksen. Tai riemastuu, kuten minäkin myönnän tekeväni, kun saan jonkin tekstin tänne blogiini. Olen samalla kustantaja, kirjoittaja, portinvartija. Siis vastuussa kaikesta.

Muistan riemastuneeni, kun ensimmäinen juttuni meni läpi paikkakunnan lehdessä. No, paljon seuraajia se ei ole saanut. Mutta kuinka hassua se onkaan, että jokainen Kerro vielä –blogissanikin julkaisemani teksti tai ensimmäinen julkaistu juttuni tai edes ajatus painetusta runoteoksesta nostattavat väliin kylmän hien pintaan; sillä ennen kaikkea ne saavat pelkäämään. Pelkäämään että kukaan ei lue sitä. Että kukaan entisistä tai mahdollisista tulevistakaan lukijoistani ei ole kiinnostunut siitä mitä kirjoitan. Siksi ajattelen jokaista blogissani saamaani kommenttia ilolla, lämmöllä ja kannan niitä kuin aarteita mukanani.

Kuulin kommentin blogini kirjoittamisesta: haluan olla esillä. No, toden sanoakseni en halua olla esillä. En pystyisi olemaan edes harrastajanäyttelijä. Harrastajakirjoittaja kylläkin. Mutta haluan että tekstini ovat esillä silloin kun niin hyvin käy, että löydän itseäni kiehtovan ajatuksen, josta kirjoittaa.  Mutta välillä tunne on kuin lapsena äitini sanoessa minulle, kun housujeni päälle noussut puseroni liputti iloisesti: ”Napa näkkyy, naapurin pojat nauraa”. Voitte arvata miltä minusta tuntui, varsinkin kun lapsuuteni naapurin tytöllä oli seitsemän veljeä.;-) Nyt hieman naurattaa, mutta silloin se oli vakava paikka hieman yli kymmenvuotiaalle.

Samanlainen tunne on julkaisemisen kanssa: mutta siihen tunteeseen tottuu. Ainakin tekstin julkaiseminen on hieman helpompaa, eli helppous on suhteessa siihen, kuinka monta tekstiä on astunut reippaan harppauksen julkaisukynnyksen yli. Tai sitten ei.

Kirjoittaja ei halua olla esillä, tai ainakaan minä en halua olla. Mutta se on pakko oppia sietämään, että ajatukseni ovat esillä. Jokaista en voi miellyttää. Ja kun halu itseilmaisuun on vahva, kasvaa sietokykykin. Silloin astuu aikamoisen askeleen yli sen, mistä ei koskaan halua kertoa, ja kertoo vain siitä minkä itse arvelee kestävän. Se on ainaista taistelua itseni kanssa siitä, mistä on lupa kirjoittaa. Yhä enemmän ajattelen että HAH, vai ei ole lupaa. Kyllä on.  Kunhan ei vain loukkaa ketään terävällä kynällään tyyliin Cave Canem.

EN TIEDÄ MITÄÄN

loka21

Olisipa jossain kirjasto,
lainasto ajatusten takamailla,
siellä tietopalvelu naisille,
jotka osaavat kysyä vain,
mitä tehdä kun en tiedä mitään,
heille ei ole muuta valintaa kuin vain sanoa en tiedä mitään.

Sellainen kirjasto, että voisi kysyä,
mitä sinä teit kun kaiken olet nähnyt,
mutta vähemmän elänyt kuin näkemäsi,
kun elämäsi on pienissä sanoissa,
kysyvissä ja rukoilevissa ja pyytävissä katseissa,
niihin katseisiin haluaisit vastauksen,
ja pelkäät lukea sen toisten silmistä,
sillä hekään eivät tiedä,
miksi elämä on välillä kurjuuden kuppiloita,
petettyjä unelmia ja vihattuja odotuksia.

Mitä tehdä kun ei saa vastauksia?
On vain vastaus en tiedä mitään.
Eihän minun tarvitsekaan. Tietää. Eihän?

Runotorstai haastaa 181. hokemalla ”en tiedä mitään”, ja tämä sopi hyvin iltani tunnelmaan. Tänään. Ja se kesti  vain hetken. Onneksi.

JUHLALLINEN LUKU: 100

loka18

Ensimmäisen tekstini laitoin tähän WordPressin blogiini 6.2.2010. Tänään aamulla laitoin sadannen tekstini. Kävijöitä on ollut 584, joista uusia kävijöitä on 153 ja palaavia 431. Keskimäärin sivustossa on vietetty aikaa vajaa kolme minuuttia. Suosituin artikkeleista viime ajoilta on ollut syyskuun 30. postaus Eteenpäin.

Kuinka olisin selvinnyt ilman teitä, jotka olette jaksaneet lukea tekstejäni, ja kommentoimalla tukeneet viime talveani sekä elettyä kesääni. Te, jotka olette kommentoineet yhteensä yli kaksisataa kertaa ja antaneet minulle näin elintärkeäksi kokemuksen, että asioita kannattaa jakaa, kertoa ja kirjoittaa.

Kiitos! Jokaiselle, kaikille, sinulle.

PAPEREITA JA VIIRA

loka16

[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/papers/]

No niin, tässä näitä valmiita papereita. Harmaassa on hieman sinistä kangasväriä joukossa, joten aivan puhtaasta massasta se ei ole. Seuraavaksi aion kokeilla teellä värjäystä, tuleekohan siitä pergamentin väristä. Earl Grey, niinkö? Siinähän on bergamottiöljyä… Yksi massapurkki on vielä pakastimessa. Puoleen massaan tavallista teetä, toiseen puoleen massaa Harmaan Jaarlin teetä.  On tämä kyllä vähän enemmän kesähommia, ensi kesänä sitten koko talven paperit…

Tuo viimeinen kuva, se on arkin rajaajasta. Sen voi laittaa tuohon viiran päälle, niin saadaan suorareunainen arkki. Jos tehdään ilman arkinrajaajaa, saadaan hienot, aidonnäköiset repaleiset reunat.

PAPERIN VALMISTUS

loka14

[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/paper making/]

Varoitus: Älä kaada paperimassaa viemäriin, tai joudut kutsumaan paikalle putkimiehen! Tukkii varmasti putket. Ja välineitä voi enää käyttää ruuan valmistukseen paperinteon jälkeen.

Ensimmäisessä kuvassa on kumottu valmis, viirattu paperiarkki vanhalle lakanalle.  Seuraavassa kuvassa on jäätynyttä paperimassaa, jonka tein palasiksi (2 x 2 cm) revitystä sanomalehdestä ja kaadoin kaksi litraa kiehuvaa vettä silpun päälle. Lisäsin punaista kangasväriä, ja annoin massan olla yön yli. Voit laittaa joukkoon myös valkaisevaa pyykinpesuainetta, se vie harmautta pois. Sitten sekoitin tehosekoittimella massan (selluloosaako?) pehmeäksi mössöksi. Sen laitoin purkissa pakastimeen, koska en käyttänyt sitä samantien. Pakastimeen siksi, ettei massa homehdu. Yhdestä Kalevasta saa noin 30 arkkia.

Tänään sulatin massaa hieman, ja laitoin sitä runsaan kuuman veden joukkoon. Muovinen viiraa suurempi neliskulmainen vati on hyvä. Viiralla eli sihvilällä tein paperiarkkeja. Pyöräytä massaa kädellä hiukan ennen viiran upottamista, että se todella jää teräsverkon päälle. Viira upotetaan täysin vesimassan joukkoon, ja nostetaan hitaasti pois. 

Viimeisestä kuvasta näkee viiran, eli siinä on teräsverkko. Ehkä hieman tiheämpi verkko saisi olla, liian on seula. Kun se on tuossa lakanan päällä, verkkoa painellaan (ei hangata) rätillä, jotta saadaan imettyä liika vesi pois. Sitten nostetaan toisesta reunasta hyvin varovasti viiraa, ja massa jää kiinni lakanaan. Sitten toinen lakanapala arkkien päälle, johon voi jatkaa uusien arkkien tekemistä.  Ne saavat kuivua painon alla ainakin huomiseen.Sitten ripustan ne pyykkitelineelle.

Ja kun arkit ovat täysin kuivat, otan lakanaa kiinni paperin vastakkaisista kulmista, ja vetäisen hiukan eri suuntiin. Paperi irtoaa vähän, ja sitten sen voi ottaa kuivana arkkina irti.

Laitan kuvia punaisista arkeista, kunhan  ne kuivuvat. Ehkäpä lauantaina, jo. Tämä on niitä asioita, joista ei voi koskaan täysin ennustaa lopputulosta.  Väri jännittää itseänikin. Harmaita on jo valmiina, sitten lauantaina niistäkin kuvia, voitte verrata väriä. Ja parempi kuva viirasta on luvassa. Oli hieman vaikeaa ottaa märillä kumikäsineillä kuvia;-)