Annu hiipi kevättä katsomaan. Hänestä piti olla aivan hiljaa, kyllähän kevät pysyisi paikallaan eikä säikähtäisi vaikka kuinka suuri joukko sitä katsoisi, mutta Annu ei halunnut tunteen katoavan. Helpotuksen ja voipumisen tunteen. Voipumisen ankaran talven jälkeen. Helpottavaa oli, kun ulkona voi olla paikallaan, ei tarvitse kovin liikkua pysyäkseen lämpimänä. Voi katsella kuinka ruoho alkaa hengittää lumen alta, tuuli puhaltaa lempein ailahduksin. Helpotus, sitä Annu oli odottanut. Pitkään ja niin kauan, että hän ei edes muistanut koska odotus alkoi. Mutta nyt se odotus oli kadonnut eikä tarvitse enää odottaa vaan voi kertoa itselleen monta värikästä alkua.