Annu maalasi. Hän piirsi kaksi kotia, ja toinen oli se, jossa hän oli elämänsä aloittanut. Toinen häämötti taustalla. Taustasta erottui kutsuva koti, omine viehättävine piirteineen, kuin toiveiltaan puhdas, mutta eletty elämä silti näkyi. Annu ajatteli erottavansa nämä kodit toisistaan. Yöllä ne kuitenkin sulautuivat yhdeksi omaksi koloksi, jossa Annu maalasi seiniä, kantoi sisään taulun, joka oli kuin kartta. Sitä karttaa hän katseli unessaan, ja päätti muistaa sen seuraavan aamuna. Aamulla tullut viesti paljasti Annun toiveet olemattomiksi, oli kuin musta lakana oli peittänyt pään. Mitään ei näkynyt lävitse.
Annu unohti maalauksensa. Ne eivät olleet enää houkuttelevia. Mutta päivisin Annu maalasi ajatuksin kodin. Ja siinä hän asui vuosia. Se oli enemmän kuin koti, se oli toiveiden paljas pinta.