Jos minulta kysyttäisiin, mihin ei kannata uskoa, en kertoisi epätoivon tummansinisistä hetkistä tai halusta piiloutua kuvastimen taakse. Uskon tae on, että valo palaa. Uskon tae on, että valo voi lakata olemasta. Usein odottamattomalla tavalle, palatessaan se kiipeilee hiljaa hymynnurkkiin. Lähtiessään pöllyyttää ilman hiekankarheaksi. On vain valittava puhaltaako ulos hiekkapilviä vai hymyilläkö sormenpäitä myöten. Vai rakentaako hiekasta itselleen unelmien linnan?