Onnen katse koivun latvasta,
sinisen kuun myötätuntoinen loisto,
ihon pinnalla helmeilevä pisara.
Rakkaus johdatti tähän,
viereiset polut katoavat metsään,
lintu sipaisee kallion kuvetta.

Hei, blogini kävijä, Ystävä!

Tähän blogiin olen kirjoittanut miltei 300 erilaista tekstiä. Jos haluat kirjoittaa kolmannen sadannen, laita kommentti tähän päivitykseen 31.3  mennessä. Ja arvon  sen kolmannen sadan tekstin kirjoittajan halukkaiden joukosta. Muiden arvontaan osallistujien kesken arvon kaksi kirjanmerkkiä. Aihe on vapaa! Jos arpa sattuu kohdallesi ja tekstisi julkaisen, saat tekemäni huovutetun puhelinpussukan, jonka värin ja koon voit valita itse. Kuva on tässä! Ilmoita siis haluatko osallistua sekä tekstin kirjoittamisen arvontaan tai pelkästään kirjanmerkkien arvontaan vai molempiin.

Kiitos jokaisesta kommentista, jonka olen teiltä, lukijani, saanut.

Kirjoittamisiin!

Raila

Neuloin ensin pussukan, jonka huovutin pyykkikoneessa. Kauan aikaa ei mennyt ja lopputulos liian lyhyttä hihnaa lukuunottamatta hyvä. Farkkujen kanssa mainio.

Ohje? => Löytyy täältä. Tein 30 silmukkaa, se riitti hyvin isommallekin puhelimelle. Pussukkaa voi hyvin venyttää kosteana oikean kokoiseksi. Jätin yöksi puhelimeni kotelon pussukan sisään, jotta kuivuu oikeaan kokoonsa. Tuo hihna, tein siitä sellaisen 60 senttisen, mutta liian lyhyeksi jäi, joten kannattaa tehdä ainakin 100 senttinen, jotta yltää ripustettavaksi kaulaan. Reilun tunnin huovutus teki pussukasta todella pienen, joten kannattaa huovuttaa vaikka erissä. Liukuvärjätty lanka on mainiota, joten siitä saa mukavan näköisiä. Napinläven tein kolmesta silmukasta, mutta kun se oli aika pieni, jätin napin yöksi puoliväliin kiinni, jotta suurenee tuon napin kokoiseksi. Tämän tekemisessä ei mene kauan, muutama tunti huovutuksineen. Päivässä tekee vaikka kaksin puhelinta.

Hauskoja hetkiä tämän kanssa,

Raila

Vieno hiljainen iltapäivä. Kädet etsivät tekemistä, ajatukset harhailevat kesästä maaliskuun kirpakoihin päiviin. On niin hiljaista, että kaksitoista onnen sanaa voivat  hyvin kasvaa esiin pilvien alta. Kuulen ne aivan erityisellä tavalla, sellaisella että tiedän Sinunkin ne kuulevan. Päivät eivät luisu käsistä, ne liittyvät muistojeni ketjuun, ruusuilla tiukkaan sidottuun.

Kuin olisi katsonut meren ensi kerran halaavan horisonttia. Niin kaukana on sydämeni. Kuin olisi katsonut aurinkoa ensi kerran, niin kirkas on katseesi. Kuin olisi unohtanut meren vajottavan, auringon polttavan. Ainoa minkä muistan, on kuinka kaukana on oma maani.

Jokainen, joka on onnellinen, hänen ei tarvitse loukata itseään tai läheisiään. On surullista, kuinka me ihmiset onneamme etsiessämme tulemme loukanneeksi rakkaita ja läheisiä. Jos voisimme uskoa siihen, että paremmat ajat tulevat ennemmin tai myöhemmin, ja kyynärpäätaktiikalla elämässä ei pääse kuin surujen laaksoon. Jokainen meistä haluaa olla rakastettu sellaisena kuin olemme, olla huomioitu tarpeineen ja omine ajatuksineen elämästä.  Jokaista ihmistä ei voi rakastaa. Mutta jokaista ihmistä voi kunnioittaa, ja kunnioituksen tulisi lähteä hyvin läheltä, meistä itsestämme. Kun on rehellinen tunteilleen ja myöntää omat tunteensa ja tarpeensa, on jo lähempänä sellaista elämää, jota haluaa viettää.

Elämä on lahja. On meidän oma valintamme kuinka sen käytämme. Lapsilla ei ole niin laajaa mahdollisuutta valita kuten aikuisilla on. Luottaessamme omiin kykyihimme ja kun opettelemme tuntemaan itseämme, tiedämme aiempaa paremmin mihin olemme menossa ja mitä toivomme elämältä. Opimme ennen kaikkea sen, mikä sopii kenellekin. Jokin avattu ovi voi olla minulle virhe, ja toinen haluaisi nimenomaan seistä tuon oven lähellä.

Elämä on juhlallinen tapa viettää aikaa!

Tahdon elää