Olen aina rakastanut Jarkon ja Lauran kappaletta ”Samanlainen onni”. Sen lyriikka on pehmeää, kuvallista ja nostalgista. Pidän sen monista runokuvista ja usein miettimään on saanut neljän rivin kohta:

Kun sä kiven veteen pudotat
ja peili särkyy veen,
koetan kiinni ottaa renkaita
ja uutta kuvaa teen.

Kuinka sitä haluaisikaan säilyttää rakastetun kuvan sellaisena kuin se on aina ollut. Mutta väistämättä ja onneksi tulee tapahtumia tai tekoja, jotka särkevät tuon kuvan. Samanlainen onni ei saisi koskaan olla muuttumatonta onnea. Rakkaus muuttuu, onni saa uusia näkökulmia katsoa elämää. Yhteiselo on muuttumista, hioutumista, solujen ja sanojen ja liikkeiden rytmiä ajassa. Ei iättömässä vaan hetkessä. Vain hetki osaa olla nyt, paremmin kuin kukaan tai mikään muu. Mutta samanlainen onni saa elää hetkessä, siinä tunteessa, joka syntyy, kun rakastettu kulkee vierellä.

Joka hetki ihmisellä
on kai ainutkertainen
tuskin tuokio on tullut
kun jo menneen huomaat sen

Aika muuttuu, tunteet muuttuvat, askeleet rakkaudessa säilyvät ja näkyvät. Samanlainen onni on kuitenkin aina ainutlaatuista. Ja silti niin tutun kaunista. Samanlainen on luottamusta  pysyvyyteen ja varmuuteen, näiden toivomista.

Ollaan onnellisia toisistamme,

Raila