Minä olen kaksitoista lukua
kasvanut  hiljalleen
oppimaan tämän kaiho

sateiset illat ikkunalaudalla
ja koko syksy on minussa
kuin huone, jossa kukaan ei asu,
riidat ja runot soivat
ja minun täytyy poimia mukaani ne
joita eniten haluan

Lopulta on vain piilo
siellä haluan jakaa suukkosia
ja rakastella ja tiedän, että
on monta vaaleaa unelmaa
ja kerron hänelle monta kertaa
kuinka lautaset olivat sinivalkoisia
pilvet ja taivas niin
ja ajattelen yön vain tuhlaavan tähtiään
siksi on talletettava kaikki muistot
kannelliseen lippaaseen

Lopulta on kuitenkin elettävä ilman lohtua,
koska en osaa enempää kaihon riimejä,
hautaudun villiviinin varjoon
kohoton päätäni ja pyydän:
muista minut, kun syksy on mennyt
ja alku kaiken valkeuden on enää
yksi monien vuosien joukossa.