ALATI

Joskus se jysähtää kipuna. Helpottavana ajatuksena. Kun on hetkeksi unhoittanut, jättänyt taka-alalle, ja kuulee ohimennnen, eikä ehkä sittenkään niin sattumalta jotain asiaa liittyvää. Kun miettii menneitä, muistoja jotka yhä uudelleen yrittää tuoda tähän hetkeen. Huomaa haaveilevansa.

Rakkaudesta. Siihen mikä pysyy, eheyttää ja kasvaa ja alati muuttuu. Ja on tuossa muutoksen syklissään tai kehässään tai spiraalissan silti läsnä. Kirjoittaminen.

Kategoria(t): Ehdottomasti tällä tavalla, Kirjoittaminen, Pohdintaa, Tulevaisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 Responses to ALATI

  1. isopeikko sanoo:

    Aika on pyöreä. Luulee peikko. Sen takia kynääkin pyöritellään välillä. 🙂

    • Raila sanoo:

      isopeikko: Niin on, aika on pyöreä, kellotaulukin on;) Ja välillä kynää pureskellaankin, koulussa ainakin. Peikko ei juuri kynää pyörittele, kun keksii hauskoja näkökohtia.

  2. Crizy sanoo:

    Muistot ovat siitä outo asia, että niillä on tapana tulla niin helposti mieleen, kun ne on yhdistänyt johonkin asiaan, biisiin tai esineeseen. Silloin tulee outo leijumisen tunne, kuin olisi siinä hetkessä taas.

    • Raila sanoo:

      Crizy: Näin kävi minulle todella. Tänään. Kaikki lähti leivinliinasta…

Kommentointi on suljettu.