ALKUJA

Väri korostui muotoa enemmän. Sen tähden kuljin eksyneenä väreissä, tuhannet kiteet lumen vaatteena. Valkoinen. Ylle maan kaareutui lempeä lähtö, kunnes palasit uudelleen. Yhä uudelleen sinä palasit ja katseeni unohtui kepeän ja sinisen tähden alla. Osoitit sitä ja sanoit: minun päiväni ovat tunteneet tiensä, kuinka helppoa onkaan unohtaa alku. Päivätkin loppuvat ja lepäävät iltana ennen yötä.

Kategoria(t): Aika, Ehdottomasti tällä tavalla, Elämä on..., Kaipaus, Maisema, Pohdintaa, Proosaruno, Runous, Tulevaisuus, Ystävät. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to ALKUJA

  1. irma sanoo:

    Kaunista sinistä tulvahti sivun täydeltä! Puhdasta kuten runon tunnelma. Auvoista sanoisin. Viimeinen lause on hieno kuvaus päivän kiertokulusta. Tykkään.

Kommentointi on suljettu.