Vierailin kerran kummallisessa maassa. Siellä tervehdittiin iltaisin hyvää aamua. Käteltiin omia ystäviä kiitokseksi jostain tehdystä hyvän ystävän teosta. Siellä laskettiin iltoja, jotta aamut alkaisivat aina erilaisina uudelleen. Se maa oli kirkkaan punainen väriltään, mutta ei sitä tarvinnut varoa. Ainoastaan silloin joutui katsomaan eteensä, kun tielle ladottiin mustia puita aidaksi. Niiden yli ei voinut kiivatä eikä ajaa. Ne varoittivat siitä, kuinka ystävyys ja kiiitollisuus voisivat kadota. Sellaista ei koskaan tapahtunut, sillä jokainen tuossa maassa asuessaan tiesi matkansa tarkoituksen. Tarkoitukselle ei riittänyt pelkkä hyväksyvä nyökkäys. Tarkoitus oli jotain suurempaa, ja jokainen tuon maan asukas tiesi sen löytävänsä. Siksi tuo maa oli lämmin ja ystävällinen.
Archives
ALKUJA
Väri korostui muotoa enemmän. Sen tähden kuljin eksyneenä väreissä, tuhannet kiteet lumen vaatteena. Valkoinen. Ylle maan kaareutui lempeä lähtö, kunnes palasit uudelleen. Yhä uudelleen sinä palasit ja katseeni unohtui kepeän ja sinisen tähden alla. Osoitit sitä ja sanoit: minun päiväni ovat tunteneet tiensä, kuinka helppoa onkaan unohtaa alku. Päivätkin loppuvat ja lepäävät iltana ennen yötä.
VUOROTELLEN
http://www.satokangas.fi/Keittio/Vuorotellen/index.html#
Mukavaa Joulunodotusta jokaiselle, joka blogissani vierailee!
Raila
ILON PISAROITA
Unohdinko kertoa joka päivä
ilo pisaroi kastelee ja herättää
niin monta pientä aamua
jalkani ovat unohtaneet
väsymyksen ensi aallot
ja minun aamuni ojentuvat
sinun sanojasi kohti.
Ja vielä halusin tänne tämän: Vierailijat
TÄNÄÄN
Nämä putkahtivat tänään. Ilona siitä, että eräs ajanjakso on ohitse. Lopullisesti.
En voi omistaa menneisyyttäni
en laskea perintönä tulevaan
en ainakaan tahdo että voisin
tehdä nämä kaksi täysin omistautuen
lasken enemmän maahan
lukemattomia ovat ne mahdollisuudet
jotka vilauttavat postikorttia vielä vailla
minun allekirjoitustani
Tänne kuuluu hyvää
**********************
Mitä olisi ilman toiveita?
Ilman toiveita unohtuisi kiitollisuus
ja päivät vaeltaisivat tahdottomina
suljetuin huulin ja päivätkin
tulisivat jokaisen elämään
itsestäänselvyyksinä
Kuinka tuntisimmekaan tuskaa
jokaisen mahdottoman alla
*********************
Ei ole päämäärää kun en osaa kertoa
kuinka haluaisin olla sinusta etäällä
pysy poissa luotani
ja tiedän että koskaan et palaa
on vain pieniä aikoja
jolloin kaipaan ja on hyvä tietää
että sinä et koskaan enää tule
Kysymään minun rakkauttani
YKSIN
Mietin hiljaa valon ja meren taistelua horisontista
etäisyydet ovat läsnä, kun huomaa kevään
ja vain hiljaisuus osaa olla kun läsnäolevat katoavat
Etsivät sieltä missä meri kohtaa sinisyytensä
siellä missä valo jakaa elämän nähdyksi
tai unohdetuksi.
AURINKOKELLO
Aurinkokello aloitti tänään uuden ajan. Kevään;) Sisäinen kelloni on vielä talvessa, hmpf. Täytyy alkaa tasaamaan aikaa.
UNET JA YÖT
En halua nukahtaa, en laittaa soimaan
unohtumattomia lauluja menneestä
en peitellä uniani joissa kerron
mille todella haluan nauraa
ja kun vedet kantavat tunteiden todellisuuden
menneestä
johon vievät jatkuvat sillat, alati
muistan notkeat pihlajat ja marjat pensaissa
punaiset oikeasti
Ja sinä häviät muistoistani todellisempaan,
sinun päiviesi iltoihin ja minä en voi enää palata todelliseen
sillä minä en minä tiedä minkä painon se toisi tullessaan
On parasta vajota uniin ja odottaa
sillä huomiselle ei ole parempaa tehtävää
kuin odottaminen
SEESTEISYYS
Kaikille blogiani lukeville, katseleville kerron ilolla: Rauhallisuus on palannut luokseni. Kiitos siitä kuuluu myös teille.
SANAINEN ARKKU osa 1.
Ihmiskunta lepäili suuren urakan jälkeen. Vasta oli ollut uusi vuosi, ja taivaalle oli ammuttu kaikki pahat toiveet, teot ja ajatukset. Vuosi kannattikin jo vaihtaa, sillä entiseen ei ollut paluuta. Ei ole ollut koskaan aiemminkaan. Niinpä uusi vuosi vaihdettiin sopivin väliajoin, jotta kesät olisivat kohdallaan ja talvet lumisia pohjoisessa. Tarkoituksena oli, että uutena vuotena saataisiin paljon uusia toiveita, monia pikku pettymyksiä saattoi kuitenkin olla, ja se tarkoitti toiveiden hautaamista. Siinä vaiheessa kun toiveita haudattiin, ihmiskunta oli jo pelon tuolla puolella.
Sillä vahingossa oli haudattu myös ihmisten sanainen arkku. Sitä ei löytynyt mistään. Se oli kadonnut tuhkavuonna. Arkkua etsittiin yhä. Oli viitteitä siitä, että arkku olisi mahdutettu hyvin pieneen tilaan. Siellä olisi vain toiveiden rakennusaineita. Peloista ei sanaisesta arkusta puhuttaessa mainittu koskaan mitään. Kun oli sanainen arkku ei ihmiskunnan tarvinnut pelätä.
Sanaisen arkun myötä haudattiin paljon. Juuri siitä johtuen ihmiskunta alkoi katsella itseään vain sisäänpäin palaten luoliin, joista aikoinaan lähdettiin. Ihmiskunnan sisäinen maailma välkkyi vihreitä neonvärejä maailman alusta asti, kauhua lisäsivät keltaiset säninkäiset. Luolien suulla riippuivat raskaat ja kosteat nauhat, joista vain heikko valonkaje pääsi läpi. Sanainen arkku alkoi unohtua, joskin rohkeimmat ihmiskunnat vilahtivat luolan suulla katsomassa ulos. Sitten nekin katosivat sisäisyyteensä.