Archives

KATU

Ihminen ja onni. Ihminen ja suru. Ihminen ja ilo. On iso onni huomata, että on ystäviä jotka katsovat samalla tavalla kuin sinä elämänsä ihmisten katuja. Joskus ihmisyys on kuin kaupunki, ystävät katselevat kaduilla kulkevia ihmisiä, tuttaviaan, toisia ystäviään, perhettään. Joistakin halutaan kertoa enemmän, toisia halutaan suojella, monia ystäviä haluaa auttaa löytämään oma katu  kaupungissa. Ja monia ystäviä haluaa pyytää auttamaan omassa kulkemisessa kadulla. Ihmiset risteilevät toistensa lomitse, hymyilevät väliin. Haluavat ostaa omenan tai kirjan tai kertoa toisille kadulla kulkeville eilisestä tai tästä hetkestä.

Ihmettelen itse miksi minä näen tämän kaupunkini kovin italialaisena. Ehkä siksi, että kaupunkini on kovin vilkas kaupunki, ehkä siksi kun italia on kielistä kaunein, ehkä siksi kun tykkään matkustaa. Olipa ystäviesi  ja ihmisten elämä kaupunki, joki tai pelto. Mikä vain millaisena näet sen, pidä nähdystä hyvää huolta.

Tämä tuntui. Omalta;)

Kortin kuva Anita Polkutie. Positiivarit.

PITÄISKÖ KIITTÄÄ?

Kirjastoihmisenä voisi, voisi ajatella kirjahyllyni kirjojen olevan järjestyksessä. Runoteokset omassa kohdassaan, tietokirjat omassa. Romaanit ja hakuteokset mukavasti käden ulottuvilla. Höpönpöpön.  Eivät ole, eivätkä ole olleetkaan.

Mikään ei ole siellä missä sen tulisi olla. Aakkoset ovat hyllyssäni tuntematon asia, runot iloisesti matkaoppaiden välissä.  Voi tietysti ajatella, että runot ovat tarpeen elämän matkalla. Mutta moinen konkretia, että runot ja matkaoppaat vierekkäin: mitä siitä seuraa? Lähtisin Roomaan Ezio Rubinellin Il genio della Luna mukanani ja oppaanani runo Cuore. Miksei? Rooman matkaoppaat,  joita on jostain ihmeen syystä kertynyt hyllyyni kolme, olisivat nojatuolimatkoja vartan. Voisin suunnitella vihdoin käyväni Pastamuseossa tai kiipeäväni Pietarinkirkon portaat ylös ja katsella sieltä ikuista kaupunkia.

Tai Juice Leskisen Sanataiteilija kävi täällä. No, sen  huomaa hyllystäni, että kirjoittava kirjastoihminen kävi hyllyllään. Kirjat huutavat ironisesti uudesta järjestyksestään kalveten vuosia sitten järjestetyn kilpailun antologialla: Pitäiskö kiittää? Voisihan joskus tehdä sen, että kirjoittaisi runon oman kirjahyllyn kirjojen nimistä. Kadonnut symboli Tuulen tiellä. Maailmalla Tyyliä kaupunkikotiin. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Pitäiskö kiittää vai laittaa jalkaan Toiset kengät.

Piileekö järjestykseni taustalla ajatus, että jos sanat käyvät tarpeettomaksi, mihin sitten piilotetaan se mikä on rivien välissä.  Jos Rooman opaskirjat käyvät tarpeettomiksi…Eivät varmasti käy. Runokirjat eivät ole tarpeettomia. Kuinka sitten perustelen moista epäjärjestystä? En yhtään mitenkään. Kirjat pitävät tuollaisesta ajattommudesta. Ja niin on syytä pitää minunkin.

IHME JA KUMMA

 

IHME JA KUMMA, JOITA ITALIASSA RIITTÄÄ

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Skräppää ihmeestä, kummasta tai ihmeestä ja kummasta.”

Inspiroidu -blogin 102. haaste.

Alla kaikki kuvat suurempina kuin skräpissä. La bella Toscana.

[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/toscana/]