http://www.satokangas.fi/Keittio/Vuorotellen/index.html#
Mukavaa Joulunodotusta jokaiselle, joka blogissani vierailee!
Raila
Archives
RUNO
Runon alku on mahdollisuus. Runon loppu on toive. Runous on tapa katsoa maailmaa, nähdä kadonneet ja näkymättömät maisemat uudelleen. Jos kirjoittaisin matemaattisia kaavoja, tuskin olisin yhtä itseni ja näkymättömäni kanssa. Jos kirjoittaisin nuotteja, soittaisin liian hiljaa, eikä kukaan kuulisi. Kun kirjoitan runoja, näen itseni. Toiset ja hänet. Sinutkin.
*****************************************
Sinä olet pieni, koskematon,
ihan kuin haavanlehtiset alut keväällä
Ja valitset maan johon elät kirkkaat,
merkityt varjosi ja niistä voi poimia
kirjoittaja ymmärtäen hetken viivähdyksen
Ja runon vihreät ja raskaat luomet
antavat katsoa maailmaa
silmillä, jotka uskaltavat rakentaa
hentoisen haavanlehden ja puun niiden
varreksi.
Runotorstain 200. haaste: runo
”Voitte kirjoittaa runon runosta, runonkirjoittamisesta, runoideasta tai vapaavalintaisesta aiheesta. Liittäkää halutessanne mukaan lyhyt suorasanainen selitys siitä, mitä runojen kirjoittaminen teille merkitsee tai miten rakennatte runonne, miten haasteet inspiroivat teitä kirjoittamaan, mistä runo lähtee syntymään. Tarkoitus on pohtia runon kirjoittamisen merkitystä itselle. Pohdinnan voi tietysti kirjoittaa haasterunoonkin ja jättää selostukset pois. Aihe voi kuulostaa hankalalta, mutta sen tarkoitus on haastaa teitä miettimään runojen kirjoittamisen merkitystä itsellenne.”
RAKENNUS
Otetaan katto ja lattia. Tilaa niiden välille sopivasti, omien rajattomuuksien mukaan. Kerätään seiniä välillä sekä ulkomittoihin että sisään. Jos tuulenpoikanen yrittää seiniä heilutella, ja näyttää että rakennus ei valmistuisi, laita tukirakenteet, jotka on helppo poistaa. Tähän sopivat ylimääräiset ajatukset ja mukavat kuvat. Lopulta niitä ei ehkä tarvitsekaan poistaa. Perustus olet sinä itse, rakennus on juuri yhtä vahva kuin ovat omat kellarisi ja taivaasi. Kannetaan sisälle koriste-esineitä ja sellaisia kirjoja, jotka jossain vaiheessa ovat elämässäsi olleet enemmän kuin elettyjä kuin luettuja. Lopuksi annetaan rakennuksen hetki levätä. Ja voit vihdoin esittää kutsun vieraillesi: Saa nauttia.
**************************************************************
Mitä rakensin?
HAASTE
Sain jotain käsiini. Tai aavistuksen jostain. Vaan aina se karkasi käsistäni.
Ilkkui mokoma jokaisen nurkan takana. Huusi juokse, juokse, saat kyllä minut kiinni.
Ja minä juoksin, väliin kovaa, väliin hitaammin. Mutta aina se nauroi
ja piti hauskaa kustannuksellani. Ja oli edelläni.
Lopulta annoin asian olla. Istuin tuoliini,
tietysti sille jolla usein istun kirjoittaessani.
Olin hiljaa.
Ja tuli se luokseni. Idea.
**********************************************
Runotorstai haastaa 199. kerran! idea
OMAELÄMÄKERTAKO?
Kun en ole pitkään aikaan tiennyt mistä kirjoittaa blogiini, tulee miettineeksi omaa kirjoittamistaan. Vakavasti. Hihittäen. Ounastellen. Vartoen.
Kun päivät kulkevat sievässä rivissä kuin ekaluokkalaiset ensimmäisessä luokkakuvassaan, ja tietää nimetä kunkin päivän erityisominaisuudet uudella tavalla. Ja kun hetket, joista aina olen löytänyt jotain kirjoitettavaa, ovat päässeet kunnioitettavaan ikäänsä. Tunneiksi tai päiväksi. Kun en osaa sanoa mistä kirjoittaa onko sen merkittävä suurempaa katkoa blogimaailmassa. En minä tiedä, ei kai tarvitsekaan tietää. Pääasia että pulputtaa, kirjoittaa tai toisin tavoin on ajatustensa kanssa elämässä omaa elämäänsä. Ja omasta elämästä jos mistä löytyy kirjoitettavaa.
Ja koska huomiselle on suunnitelma, johon liittyy delfiini, vettä ja enpäs kerro enempää…
EI TÄNÄÄN TÄTÄ ENEMMÄN
Kirjoitanko siitä millaista musiikkia kuuntelen? Vai kuinka on mukava on vain kävellä, käydä salilla, neuloa vuosien tauon jälkeen. Tavata ystäviä? Vai kerronko, että tänne blogiin ei tunnu syntyvän juuri mitään uutta, koska yksi kirjoitustyö on kesken. Vai olisiko peruste blogijulkaisujen vähäisyydelle yksinkertaisesti seuraavat kirjojen alkusanat:
” Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”
Leo Tolstoi
Ihminen kasva,
ihminen vanhene
nii yhtäkkiste.
Kaik jää taa,
hiukan tärrä mennesäs
ko junast purotettu
markkinpallo
Heli Laaksonen
”The first foundation of friendship is not the power of conferring benefits, but the equality with which they are received, and maybe returned.”
Funius
Mitä tänään muuta, kun tämäkin tiistai on ollut koko päivän minulle sunnuntai;) sen paremman puolensa näyttävä sunnuntai;)
MUISTATHAN?
piirsin viivan sinun eteesi
laskeudu ja lue, kerro
mitä vain että tiedän sinä olet jossain
hyvässä kohdassa emme ehkä enää tapaa
mutta pidän siitä millaisia sanoja minulle jätit
otan mukaani hymysi sen sinulta sain
niin paljon muistan, niin paljon mietin
niin paljon pelkäsin
Muista vain että kerran pidin sinut mukanani
sen ajan halusin sulkea lukita kirjoittaa
olisitko tiennyt kuinka paljon sanoja minulle annoit
nyt haluan kertoa ne jokaiselle
kiitos
SEESTEISYYS
Kaikille blogiani lukeville, katseleville kerron ilolla: Rauhallisuus on palannut luokseni. Kiitos siitä kuuluu myös teille.
MIKSI KIRJOITTAA?
Minulta kysyttiin kerran minkä tähden kirjoitan. Tämä ei ollut sellaisen ihmisen kysymys, joka ei kirjoita, eikä ymmärrä kirjallisuutta. Tämän kysymyksen teki yksi kirjoittava ystäväni. Ymmärsin hänen sen haluavan tietää. Eikä minulla ollut seuraavaa todempaa vastausta: Kirjoitan luodakseni maailmaan jotain kaunista. Jos askartelen haluan maailmaan jotain kaunista. Kun kirjoitan haluan elämääni jotain kaunista.
Se riittäköön vastaukseksi Valolle ja Tuulelle.
VALOON JA TUULEEN
Minä rakastan tätä runoteosta! Ajatelkaa vaikka seuraavia runoja:
ALASTOMUUS
Alastomana, aseettomana, kaiken melun keskellä
hän kuuli hiljaisuuden nousevan sisällään.
Hän näki rauhallisen muurahaisen
ryömimässä vääntyneillä jaloillaan pitkin seinää,
kuin suurennetun ja suuripäisen.
Se oli päässyt jo pitkälle matkalla ei minnekään.
Silloin hän muisti pienen pumpulilla lastatun veneen.
Sen alaston soutaja antoi airojen pudota, istui paikallaan
liikkumatta
ja nousi suurella liitävällä pilvellä ylemmäs ja ylemmäs. Ehkä
hän huomasi, että häntä tarkkailtiin. Hänen koko olemuksensa
hehkui peiteltyä tyytyväisyyttä. Edellisenä iltana
hän oli aivan sattumalta kylpenyt ja leikannut kyntensä.
*************************************’
Jos valehtelinkin,
en halunnut huiputtaa sinua,
vaan suojella sinua varjoltasi.
***********************************
Vielä nytkin voi toisinaan
avata maailman
pienen pienellä apilalla.