Archives

ALKUJA

joulu29

Väri korostui muotoa enemmän. Sen tähden kuljin eksyneenä väreissä, tuhannet kiteet lumen vaatteena. Valkoinen. Ylle maan kaareutui lempeä lähtö, kunnes palasit uudelleen. Yhä uudelleen sinä palasit ja katseeni unohtui kepeän ja sinisen tähden alla. Osoitit sitä ja sanoit: minun päiväni ovat tunteneet tiensä, kuinka helppoa onkaan unohtaa alku. Päivätkin loppuvat ja lepäävät iltana ennen yötä.

HULLUUS

huhti21

Myrsky puhaltaa lävitse sielun.
Otan vastaan viheltävät varjot.
Puolet ajastani elän mustaa tarua,
totuutta joka läpäisee kasvoni.

En uskalla enää sanoa,
sillä valta sanoihini,
se on jollakin toisella,
jota pelkään ja vihaan.

Olen vieras haavoissani.
Parannan ne tuhannella
kosketuksella, haaveella.
Vain minun omillani.

Ja kuitenkin keskenkasvuisen
läsnäolo vaatii jatkamaan.

Runotorstai haastaa kirjoittamaan hulluudesta.

LASKEUTUVIA

touko13

Täytyykö heittää monta rakkautta ilmaan
katsoa kuinka ne saavat ilmaa siipiensä alle
leijuvat maisemassa ja kuuntelevat
sopivaa laskeutumispaikkaa.

Ota kiinni! Huutaa viimeinen
ja minä katson nytkin hymyillen
kirjan sivulla taistelevaa
maailmaa joka rikkoutuu
usein ja jokainen
hengityskin syntyy muistuttamaan
rakkaudettomuutta.

Olen elänyt niin monta kertaa
ja tiedän aina etsiväni maisemaa
joka kertoisi sinutkin.

VIERAILIJAT

huhti16

Minussa vierailee silloin tällöin onnellisia
punaisia kukkia. Joskus kylään pyrähtävät siniset
orvokit ja valkeat kielot.  Kepeät
illat ovat jääneet huomiselle ja itse vierailen
tummissa perhosissa ja ovien takana, jotka
heiluttavat saranoitaan ja narisevat

että tiedän milloin on aika kutsua,
milloin on aika lähteä.

RUNO

maalis30

Runon alku on mahdollisuus. Runon loppu on toive. Runous on tapa katsoa maailmaa, nähdä kadonneet ja näkymättömät maisemat uudelleen.  Jos kirjoittaisin matemaattisia kaavoja, tuskin olisin yhtä itseni ja näkymättömäni kanssa. Jos kirjoittaisin nuotteja, soittaisin liian hiljaa, eikä kukaan kuulisi. Kun kirjoitan runoja, näen itseni. Toiset ja hänet. Sinutkin.

*****************************************

Sinä olet pieni, koskematon,
ihan kuin haavanlehtiset alut keväällä

Ja valitset maan johon elät kirkkaat,
merkityt varjosi ja niistä voi poimia
kirjoittaja ymmärtäen hetken viivähdyksen

Ja runon vihreät ja raskaat luomet
antavat katsoa maailmaa
silmillä, jotka uskaltavat rakentaa
hentoisen haavanlehden ja puun niiden
varreksi.

Runotorstain 200. haaste: runo

”Voitte kirjoittaa runon runosta, runonkirjoittamisesta, runoideasta tai vapaavalintaisesta aiheesta. Liittäkää halutessanne mukaan lyhyt suorasanainen selitys siitä, mitä runojen kirjoittaminen teille merkitsee tai miten rakennatte runonne, miten haasteet inspiroivat teitä kirjoittamaan, mistä runo lähtee syntymään. Tarkoitus on pohtia runon kirjoittamisen merkitystä itselle. Pohdinnan voi tietysti kirjoittaa haasterunoonkin ja jättää selostukset pois. Aihe voi kuulostaa hankalalta, mutta sen tarkoitus on haastaa teitä miettimään runojen kirjoittamisen merkitystä itsellenne.”

HAASTE

maalis17

Sain jotain käsiini. Tai aavistuksen jostain. Vaan aina se karkasi käsistäni.

Ilkkui mokoma jokaisen nurkan takana. Huusi juokse, juokse, saat kyllä minut kiinni.
Ja minä juoksin, väliin kovaa, väliin hitaammin. Mutta aina se nauroi
ja piti hauskaa kustannuksellani.  Ja oli edelläni.

Lopulta annoin asian olla. Istuin tuoliini,
tietysti sille jolla usein istun kirjoittaessani.
Olin hiljaa.

Ja tuli se luokseni. Idea.

**********************************************

Runotorstai haastaa 199. kerran!  idea

NE OVAT MEISSÄ

maalis17

Se on meissä pauhaava sininen aaltoineen
Se on meissä rauhallinen tyyni katseineen
se on meissä virtaava puhdas säteineen

Ne ovat ihmisissä meri, joki ja järvi
Ne ovat meissä aallot pyörteet  ja virrat

mikä virtaa mereen jokea myöten
mikä merestä nousee tummana taivaalle
mikä taivaasta sataa järven syliin

Yksi on unohtumaton veden ääni
kun vajaina laskemme päivämme vesille