Katse kulkee, samoaa lakeja ja astelee hiljalleen huippu huipulta eteen,
kunnes kohtaa viivan, joka erottaa maailman maaksi ja ilmaksi, pysähtyy ja hakee suuntaa oikealta ja vasemmalta ja pysähtyy jälleen, palaa hiljalleen taakse, kunnes kohtaa sen joka katsoo. Se, joka silloin on.
Runotorstaissa (178.) ja Valokuvatorstaissa (178,) mietitään asioita eteenpäin.
[album: http://www.raila.fi/wp/wp-content/plugins/dm-albums/dm-albums.php?currdir=/wp/wp-content/uploads/dm-albums/The Moon/]
Valokuvatorstain (177.) tämän viikon haaste on musiikkihaaste.
”Innoittajana on Zen Cafén kappale Taivas on kirkas ja napakka (säv. Zen Café, sanat Samuli Putro), joka löytyy vuonna 2005 ilmestyneeltä levyltä Laiska, tyhmä ja saamaton.
Innoitusta haasteesta voi hakea monin tavoin: kokonaisuudesta, lyriikoista, kappaleeseen tehdystä videosta tai vaikka vain kappaleen nimestä.”
Eilen illalla kuvattu kuu. Eli innoittaja oli kappaleen nimi. Varsinkin kun ensimmäisessä kuvassa kuu ei ole tarkan napakka.
NUKKE JA TULPPAANIT
Jään odottamaan aamuani. Kahvinkeitin porisee, se sataa vettä. Olen hiljaa aamun, tarinat heräävät myöhemmin. Illalla peittelen tarinat viereeni. Sillä vain valossa haluan kertoa kaikille uniini kudotut pelot, kuinka sama tunne aamuisin on valkoisia tulppaaneja täynnä. Kahvinkeittimen vieressä valkoinen kahvimuki, Illusia. Siinä lusikka. Vierellä valkoiset tulppaanit. Kaikkialla valkoinen aamu.
Valkoinen, puhdas. Ei värejä. Tässä valkoisuudessa ja sen valossa on pehmeä olla.