Joskus, silloin tällöin, kun sen huomaa, elämä tuntuu enemmän sadulta. Se tuntuu enemmän sadulta kuin omalta elämäkerralta. Sadun kirjoittaminen on aina helpompaa. Oma elämäkerta on absurdiudessaan ja onnettomine sattumuksineen niin epätodellista.  Elämä on absurdia. Vasta sitominen tekee elämäkerran, sitominen suvun historiaan ja omiin elämän tapahtumiin, tekee siitä ihmiselle oman historian. Ja kaiken tapahtumisen sovittamineen yksiin kansiin, siis kaiken mahduttaminen omiin kokemuksiin, saa elämän tuntumaan kiusauksilta. Minkä jättää pois, mitä toivoo lisää.

On kuin täyttäisi jo ennestään liian täynnä olevaa tyynyä: toisesta nurkasta pölähtelevät höyhenet pois, kun toisesta nurkasta tyynyyn pusertaa lisää. Sillä pieluksella on sitten nukuttava: pää liian korkealla kuunnella unen ääniä, pää liian matalalla hautautuakseen syviin uniin. Jokainen aamu, jokainen hiljainen henkäys on aloitettava: Once upon a time…

Ja menneisyys häviää tarinana tai satuna ajan tuolle puolelle, ikuisuuteen tai olemattomaan.