Minulla on kolme kirjahyllyä. Kaksi niistä on huoneessa, jossa kirjoitan. Puinen hylly on kirjojen lepopaikka, jonne ne ovat päässeet lukemisen jälkeen odottamaan, kunnes tartun niihin jälleen tai joutuneet pelkäämään milloin vien ne antikvariaattiin. Toinen on makuuhuoneessani ikkunan luota pöytäni ääreen pyörivä kirjakaruselli ja siihen laitan kirjat, joita olen lukemassa ja jotka olen lukenut, mutta haluan niiden olevan helposti saatavilla. Kolmas kulkee mukana ja nimitän sitä Eläväksi kirjahyllyksi.
Elävässä kirjahyllyssä palaan usein taaksepäin. Muistan kirjan, josta kuulin ollessani yläasteella. Halusin lukea sen niin usein, että ostin Annan tarinan sormeiltavaksi. Tai toisen kirjan, jonka nimestä aavistin eksyväni sen sivuille, joista en ole päässyt luettuanikaan pois. Enkä ole lainkaan varma siitä, että haluan takaisin lähtöpaikkaan. Tällaisia kirjoja on hyllyssäni monta. Jotkut löytyvät painettuina huoneeni hyllyistä, toiset voin penkoa esille Elävästä kirjahyllystä ja muistella kirjojen tunnelmia, kuinka olen uponnut niiden sanoihin yhä uudelleen elettyäni päähenkilöiden tarinan elämääni heijastaen. Olen kulkenut Elävän kirjahyllyn kanssa loputtoman matkan ja olen nauttinut sen tarjoamista näköaloista, jotka ovat tarttuneet minuun kuin takiainen pölyiseen villapuseroon. Takiaisen sinnikkyydellä olen kantanut näköaloja uusien ihmisten pariin.
Tarvitsen Elävää kirjahyllyä kuten joki tarvitsee uoman. Sillä jokaiseen lukemaani kirjaan liittyy sen tekijä. Kuvittelen usein kirjailijan istuvan työpöytänsä ääressä kirjoittamassa lukemaani tai hänen istuvan nojatuolini vieressä kun ajatukseni ryntäävät kirjan sivuilla. Hän seuraa lukemaani, kuten minä seuraan päähenkilön elämää. Käymme kiivastakin vuoropuhelua, mutta väittelyn jälkeen palaan kirjan sivuille. Ja voin hengittää tyytyväisenä, sillä kirja on sanonut jotain, mistä olisin voinut saada vain hämäriä aavistuksia lukematta. Olen uuden ajatuksen tai maailman myhäilevä haltija.
Minullakin oli ennen monta kirjahyllyä. Sitten sain astman ja luovuin suurimmasta osasta kirjoja. Vain ne jätin, mitkä mahtuivat lasiovilla varustettuun kaappiin. Runokirjat. Niihin haluan aina palata, niistä en voi luopua.
Mutta yhä enemmän huomaan pärjääväni kertomallasi elävien kirjojen hyllyllä. Kaikkea ei tarvitse olla itsellä. Joskus muisto jostain kirjasta on parempi, kuin uudelleen luettu versio. Aina ei enää tavoita sitä tunnetta, mikä joskus on ollut. On parasta antaa teoksen olla elävien kirjojen hyllyllä ja samalla säilyttää saavutettu tunne.
Oonagh: Minäkin olen huomannut pärjääväni Elävien kirjojen hyllyllä. Totta, monesta kirjasta tunnelma on tärkein, tällainen on vaikka nyt Sinuhe. Luin viime syksynä vihdoin Olemisen sietämätön keveys, ja se johti siihen, että ostin sen kovakantisen painoksen. Siihen oli upotettu sen verran hyviä ajatuksia, että niihin haluan palata uudelleen. Mietin vieläkin erästä toteamusta tuosta teoksesta. Pohtija kun olen. Ja nyt haluan lukea mystisiä tarinoita, yöpöydällä odottaa avaamistaan Ajattoman kaupungin varjot. Miksi silmäni ja keskittymiskykyni ovat nyt niin huonot, kun tarvitsisin kirjoja itselleni unohtaakseni paljon?