ELOKUUN PEILIT

Olen siis tässä, Annun tarinan nainen ajatteli. Tässä on hyvä olla. Pehmeä, elokuinen ilta vierellä. Sade on lakannut. Ei enää pisaroita, oli vain elokuisen illan vastaanottavainen tyyneys. Niin monta elokuuta. Monta muuta kuukautta, mutta vain yksi on elokuu.

Annu piirsi sanoja hiljaa. Jotain oli unohtunut pois, jotain mikä oli vierittänyt pimeää ylle, jo ennen kuin syksyn sateet alkoivat. Jotain oli jäänyt pois, eikä Annu tiennyt osaisiko enää kertoa tarinaa vailla pimeää. Minä yritän, Annu ajatteli. Minä todella yritän.

Annu kirjoitti hieman lisää: nainen käveli auton sivulle, aukaisi oven ja istui kuljettajan paikalle. Hän käynnisti auton. Nainen katsoi peruutuspeiliin, autoja ei näkynyt, ja hän ajoi eteenpäin. Tie oli tyhjä ja kiiltävä sateen jäljiltä. Vasemmalle jäänyt risteys oli hiekkainen ja vesilammikot läikehtivät tummina peileinä. Nainen ei niihin enää heijastunut.

Kategoria(t): Elämä on..., Kaipaus, Kirjoittaminen, Tarinat, Toiveet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 Responses to ELOKUUN PEILIT

  1. isopeikko sanoo:

    Nainen otti heijastuksensa mukaan ja lähti 🙂 Tässä on kiehtovasti samanlaisia elementtejä kuin yhdessä Italo Calvinon romaanissa, jonka nimeä en tietenkään muista. Tarina kulkee koko ajan kahdella tasolla. Ainakin.

    • Railaterttu sanoo:

      isopeikko: Mitä nainen muuta voi tehdä päätöksensä jälkeen kuin pakata heijastuksensa;) Kiitti, jälleen. Monta kertaa olen katsellut kirja/kaupassa/stossa Calvinon romaaneja, enkä nyt muista olenko lukenut ainuttakaan.

    • Railaterttu sanoo:

      isopeikko: Ja vielä, ottiko nainen heijastukset mukaansa vai jäivätkö ne tielle?

Kommentointi on suljettu.