Katse kulkee, samoaa lakeja ja astelee hiljalleen huippu huipulta eteen,
kunnes kohtaa viivan, joka erottaa maailman maaksi ja ilmaksi, pysähtyy ja hakee suuntaa oikealta ja vasemmalta ja pysähtyy jälleen, palaa hiljalleen taakse, kunnes kohtaa sen joka katsoo. Se, joka silloin on.
Runotorstaissa (178.) ja Valokuvatorstaissa (178,) mietitään asioita eteenpäin.
Vielä yhden huipun yli, kutsuu tuollainen maisema kulkijaa.
Demetrius: Kulkija kaukokaipuussaan haluaa aina eteenpäin. Vielä vaan…
Horisontin takana on toinen ja kolmas ja…kunnes olet selkäsi takana.
helanes: Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Horisontin kaipuuta silmissä, aina.
SusuPetal: Monet hyvät ”toteamukset” ovat lyhyydessään voittamattomia. Niin tämäkin kommenttisi, kiitos.
Hieno kuva ja kauniita sanoja sopivasti peräkkäin 🙂
erikeeper, kiitos. Aloittaminen onkin kirjoittamisen vaikeimpia asioita. Sanat tulevat, rumina tai kauniina, sitten itsekseen järjestyen. Ihanteellistako, taitaa olla;-)
Kaunista, niin kuva kuin sanatkin.
savisuti: Kiitos sanoistasi.
Horisontissa on lintukoto 🙂
isopeikko: Sielläpä juuri!
Olisipa ollut kiva nähdä toinenkin kuva, mutta tuli herja
Oops! This page appears broken
Anne: Hyvä kun toit asian esille. Latasin kuvat uudelleen, josko nyt toimisi. Laita vain kommenttia, jos herjaa uudelleen.
Tämä runosi on niin nappiosuma. Tunsin kulkevani sen mukaan eteenpäin, ei oikealle eikä vasemmalle. Hyvä kuva myös.
arleena: ”Runokamera” liikkuu…