Myrsky puhaltaa lävitse sielun.
Otan vastaan viheltävät varjot.
Puolet ajastani elän mustaa tarua,
totuutta joka läpäisee kasvoni.
En uskalla enää sanoa,
sillä valta sanoihini,
se on jollakin toisella,
jota pelkään ja vihaan.
Olen vieras haavoissani.
Parannan ne tuhannella
kosketuksella, haaveella.
Vain minun omillani.
Ja kuitenkin keskenkasvuisen
läsnäolo vaatii jatkamaan.
Runotorstai haastaa kirjoittamaan hulluudesta.
Peikko luulee, että aika moni on tuolla lailla mitaten ainakin vähän hullu. Mutta se luulee myös, että hulluudesta voi parantua. Tosin se ei ole aina ihan varma siitä, kumpi on hullumpaa, hulluus vai hulluttomuus.
isopeikko: Joskus hulluus voi olla tervettäkin.
Pelko ahdistaa hulluuden partaalle, mutta onneksi keinoja löytyy.
runopasanen: Aina pitäisi olla pari keinoa takataskussa. Ja jos ei juuri sillä hetkellä ole, voi niitä olla puolen tunnin päästä jo.