KELLO 9.00

Heräsin aamulla. Aukaisin silmäni. Herätyskello näytti seitsemää, ja tiesin että oli noustava. Sen tähden, että minulla oli kiire. Aikaa olisi enää kovin vähän. Tiesin, kohta kello olisi yhdeksän, ja silloin tapahtuisi jotain, mitä en halunnut koskaan edes alkavaksi. Kello yhdeksän. Pari tuntia. Tunsin vellovan olon vatsassani, nieleskelin. Yritin saada ruumistanikin hereille. Mieli oli jo herännyt, paljon ennen kuin kello soi. Ruumiini oli nukkunut, mieleni valvonut.

Käännyin vatsalleni. En välittänyt siitä, että niskaani koski. Vielä pari tuntia aikaa, ajattelin kauhuissani. Vieressäni ei ollut ketään. Ei ketään. Ajatuksissani pyöri ihmisiä, välillä ne olivat pyörivää massaa, massapallo suureni ja pieneni, se kasvoi, lisääntyi ja väheni. En voinut sille mitään.

Kunnes lopulta. Muistin. Muistin jotain joka auttaisi minut yli yhdeksän. Tiesin voivani nousta, laittaa radion auki, kuunnella. Kuunnella mitä halusin tehdä. Kuunnella odottamistani sinisen ja hiekan värisin askelin. Kävelin hiljaa ikkunan eteen. Ulkona oli valoisaa. Vieressäni oli jotain aukottoman turvallista. Halasin sitä ajatuksissani ja sanoin: Huomenta.

Kategoria(t): Kirjoittaminen, Runous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to KELLO 9.00

  1. Demetrius sanoo:

    Kaunis ja tenhoava kuvaus pelon aamusta ja selviytymisestä.

    • Railaterttu sanoo:

      Demetrius: Kiitos sanoistasi, erityisesti tenhoavasta. Aamut selviytymistä varten, illat lepoa;)

Kommentointi on suljettu.