On ihmisiä, jotka kertovat meille miltei tietämättään, millaista elämää haluamme elää. Ja kenen kanssa haluamme jakaa arkemme ja ystävyytemme. Ilman tällaisia suunnannäyttäjiä juoksisimme virheestä toiseen. Heidän tunnemaisemansa on turvallisen vakaa, johon on huojentavan helppo laskeutua.
Ja on ihmisiä, jotka opettavat meille, millaista elämää emme halua elää. Sellaisen kylmän aaltomaiseman jäljet ulottuvat kauaksi. Silloin mielemme tarvitsee turvallista, lämmintä kosketusta. Heidän opetuksensa on elämän lahjoittamisesta toiselle. Elämä ei ole laina, vaan meillä on elämäämme aina omat oikeutemme.
Siskontyttäreni sanoi pienenä, että miksen minäkin saisi oppia kantapään kautta kuten muutkin, kun äitinsä antoi neuvoja. Kyllä omat kolhut on käytävä läpi, toivottavasti ei samaa asiaa kuitenkaan monta kertaa.
Irma: Viisas tyttö!
Peikko päättää itse. Peikko luulee päättävänsä itse. Peikko on itsepäinen ja juoksee päänsä mäntyyn heti kun joku kieltää.
isopeikko: Peikko on varovainen siellä metsässä, kun on paljon mäntyjä. Vaikka uskonkin, että olet hyvin oppinut peikko.
Näemme ja ymmärrämme kummankin ryhmän neuvot ja avun, mutta silti harvoin haluamme ottaa vastaan opastusta muilta. Itse on kiviin ja kantoihin kompastuttava ja kantapään kautta opittava, niin se vain on.
Uuna: Ei ehkä suoraa opastusta, vaan meillä on halu oppia toisiltamme jotain. Jos siihen on oma tahto. Huolestuttavinta on se, jollei itse opi mitään, ja hakkaa päätäänä seinään samoista asioista läpi elämänsä.
Monta kuhmua on päässä, myönnän 😉
Uuna: Kanna niitä ylpeänä;-)