Vähän hämillään ja hymyillen tuon tämän tarinani tänne. Oulussa ilmestyy vieläkin joka kevät Oulun koulun kohinaa. On ilmestynyt jo vuodesta 1957. Sen jutut ja piirrokset ovat 1.-6. luokkalaisten tekemiä. Muista kun eka luokan opettajani kertoi meille Kohinasta ja antoi meille aiheita joista kirjoittaa lehteen. Minä valitsin Liisan ihmeellinen kynä -otsikon. Ja ihme kyllä, juttu löytyy eka luokan kevään Kohinasta.
Kerran kun Liisa oli koulussa niin Liisa kirjoitti. Kynä rupesi puhumaan. Opettaja huusi Liisalle:- Hiljaa! Silloin Liisa sanoi:- En puhunut, minun kynäni se puhuu. Opettaja ei uskonut mutta se sanoi: – No annappa kun minä kuuntelen. Se on totta. Niin kaikki pääsivät. Loppu.
En tiedä itsekään, en edes nykyään, minne kaikki pääsivät, ehkä pälkähästä tai kotiin. Sisareni sitä ihmetteli jutun luettuaan.
En muistanutkaan tuota Kohina-juttuasi. Vallan mainio. Ehkä kaikki tosiaan pääsivät sekä pälkähästä että kotiin. 🙂
Aurinkoista torstaita kirjoituspöydän ääreen edelleenkin …
Reija: Oulun yliopiston kirjastosta löytyy monenlaista;) Juu, aurinko paistoi tänään, illallakin.
Hauska pikkujuttu, mika syvallisemmin kertoo siita, etta kynat ovat puhuneet sinulle. Muut ehka kuulevat aania muualta, mutta sinun ja kynasi keskustelut ovat olleet ja ovat mielenekiintoisia. Jatkakaa vaan yhteistyota:)
xoxo
kaari3: Minun varsinainen kirjoittamiselämä lähti käyntiin vasta, kun sain tietokoneen vuonna 95-. Kynä on muuttanut muotoaan näytöksi ja hiireksi. Skräppäyksessä voin harrastaa vanhanajan kynäelämää kalligrafian ja vintagen ja kuvan muodossa.