Inspiroidu -haaste 93.
”Mikä on intohimosi, mikä on rakkautesi kohde? Mistä nautit ja mihin uppoudut täysillä? Mikä on asia, joka saa sydämesi sykkimään, mistä saat intoa ja energiaa? Mikä on vienyt sydämesi?”
KUN LUEN RUNOA
Silloin ehkä tapaan tuttuja. Ystäviä vuosien takaa. Runo vapauttaa hengitykseni, haluan pitää runon itselläni. Lukemisen jälkeen ne ovat minun, vaikka tiedän, että monet silmät ovat niitä koskeneet. Ja koskevat minun jälkeeni.
Runo ei ole ainoastaan minulle. Se herättää maailman nauramaan, ja jokaisessa sanassa piilee yllätys. Joskus ymmärrän yllätyksen, joskus pääni ylitse puhaltaa silmätön tuuli, ja minä en näe sitä, mitä tahtoisin löytää.
Silloin olen yksinäinen, enkä ymmärrä maailmaani. Olen sanametsässä yksin, juoksen karkuun ja kompastun juuriin. Vain pieni henkäys runosta jää jäljelle, ja ehkä tapaan runon uudelleen vuosien päästä. Ehkä minulla silloin on kartta, joka johdattaa uuden ajatuksen syliin. Ajatus on puhdas ja karhea ajankulun jäljiltä ja silloin minäkin puhdistun.
Runot ovat minullekin se jokin, mistä nautin, mihin jaksan pysähtyä. Joskus kuitenkin pettyy, koska ei pääse sisälle, eikä tavoita, sitä mitä haluaisi. Mutta runot ovat juuri sellaisia. Joskus vika on omassa tilanteessa, sen hetkisessä tai laajemmassa, joskus vain runon rytmi ja oma rytmi eivät sovi yhteen. Sekin on hyväksyttävä ja siirryttävä seuraavaan runoon.
Uuna: Totta. Huonoja tekstejä ei välttämättä ole paljon, vaan ne eivät vain sovi omaan maailmaan tai elämäntilanteeseen. Jotkin suosikit kestävät vuodesta toiseen, jotkin haalistuvat, eikä niitä voi kuin ihmetellä mitä niissä teksteissä joskus näki. Kukin kirjoittaja on omassa vaiheessa tekstinsä kanssa, kuten mekin.