Etsiessä tietä
avointa ja kivetöntä tietä
kääntyy erehdyksessa liian aikaisin
ja löytää sanansa tummasta illasta,
metsän varjosta
ei voi valita jokaista kertaa uudelleen
samoja polkuja ei voi kulkea
vahingoittumatta
on vain yksi tie ja se on oma tie
oma tie, niin että muutkin näkevät
sinut kulkemassa omaan suuntaasi
tällä tiellä ei ole omia rikkinäisiä
perhosia tai lintuja on vain iloa
ja tieto että rakkaus sattuu kohdalle
kun kulkee avoimin sanoin, uudet sanat
valmiina kulkemaan kanssasi
löytyy lopulta illan peiton tummuus
lohtu, joka syö kynttilää ja koti
piirtää rajansa metsän viereen.
Löysin blogisi isopeikon kautta ja onneksi löysin! Kirjoitat niin kauniita mielen-ja ajatuksen pintoja hiveleviä runoja. Tämäkin runo pitää lukea vielä uudellen maistellen ja nauttien 🙂
Valokki: Tervetuloa blogiini! Hyvä kun maistuvat. Anteeksi vastaukseni viipyminen, sillä kommenttieni kirjoittaminen on jostain syystä takunnut.
Peikon miälestä tie voi olla vähän ryteikköinen ja kivinen. Kivien takana voi olla yllätyksiä ja ryteikössä vaikka sisiliskoja. Ehkä ne ovat niitä uusia sanoja, tai muita matkakumppaneita. 🙂
Voi mitä helmiä tässäkin runossa 🙂
kerttuli: Kommenttisi sai näkemään tekstini eri tavalla, kiitos uudesta näkökulmasta.