Miksi niin monta alakuloista tuntia
kun minä katsoin vihdoin ikkunasta ulos
en saa unta, en voi lukea mitään
kun tiedän että luet minun sanani niin
kovin eri tavalla vaikka kirjoitin kaiken
kuin äidinkielen tunneilla olisin oppinut
jos olisin seurannut opetusta.
Silloinkin katsoin ikkunasta ulos
näin korkeat männyt, liikenteen
melu vaimeni. Ja minä vain ajattelin sinua.
”Tällä kertaa haasteena on tekstilaina, joka on poimittu Merja Otavan alun perin vuonna 1959 ilmestyneen, omana aikanaan erittäin suositun nuortenkirjan Priskan alusta. Kirjoittakaa runo tekstinäytteen herättämien ajatusten pohjalta. Valokuvatorstaissa kuvataan saman haasteen innoittamana. Muistakaa teoksen lähdeviite, jos lainaatte tekstiä omassa blogissanne.
”Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen.” Merja Otava, Priska(1959; WSOY 2001 : 5.)”
Runoani en ajatellut haasteeseen vastaukseksi, mutta kun jostain syystä ajatukset luokkahuoneeseen veivät, kun tuon runon tänään tein. Siispä tänne näin.
Tykkäsin tästä tunnelmasta, se oli haikea mutta ei ahdistunut. Erityisesti pidin kohdasta ”vaikka kirjoitin kaiken kuin äidinkielen tunneilla olisin oppinut jos olisin seurannut opetusta”, nokkelaa!
Careliana: Menneitten aikojen muistelu on haikeaa puuhaa;)
Koulun alakuloa. Koulu herättää suuria tunteita, erilaisia 🙂
isopeikko: Koulu oli joskus maleksivia iltapäiviä;) Mutta myös paljon muuta.
Todella Priskan mukainen nuoren rakkauden tunnustus. Herkkä, väärinymmärtämisen epäilyksestä huolimatta hyvin onnellisen oloinen. Viimeinen lause täynnä tunnetta.
kaari3: Toisesta haaveileminen voi olla väliin onnellistakin, ei sen aina tarvitse koskea.