PIENI MELANKOLIA

En tiedä mitä sinulle kuuluu, en tiedä meille kuuluisi nyt.  Eilen tiesin että olin jostain syystä tavattoman huolissani. Minä kuivaan sateita, minä kuivaan kosteita syksyisiä päiviä. Olen tehnyt kuviokierroksia yhteisissä hetkissä. Hiljalleen minun on vain tunnustettava, minä kaipaan. Minä kaipaan niitä meidän puhumattomia toiveitamme, minä kaipaan tuulahduksia tunteistasi. Mutta ei öisin, eihän. Minä synnytin pienen melankolian tähän syksyyn. Pieni melankolia, ja katson kaikkea kuin olisin kipeänä ensimmäistä kertaa.

Kategoria(t): Ehdottomasti tällä tavalla, Elämä on..., Kaipaus, Pohdintaa, Ystävät. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 Responses to PIENI MELANKOLIA

  1. kaari3 sanoo:

    Railaterttu: Edith Piaf laulaisi tämän, jos olisi elossa!
    ”Un Petit Mélancolie”. Surullinen haitari….

    • Railaterttu sanoo:

      kaari3: Merci beaucoup. Teetkö tästä käännöksen, minun ranskani ei siihen riitä. Enpä olisi itse hoksannut;)

  2. Tuure sanoo:

    Melankolia on niin kauniin syksyinen sana.

    • Railaterttu sanoo:

      Tuure: Se on totta. Ajattele, joskus inhosin syksyä niin, että olin valmis myymään sen alennuksella pois. Runossani, siis.

  3. isopeikko sanoo:

    Surun kirkastama katse. Kuvassasi on neito syksyn kultaamassa metsässä, jokunen sieni kurkkii kuvan reunoilta. Kyyneleet tipahtelevat neidon poskilta sammaleelle, neito nostaa katseensa, surun kirkastaman, ja näkee lopulta itsensä.

    • Railaterttu sanoo:

      isopeikko: Mitäpä minä tähän enää jatkamaan;-)

Kommentointi on suljettu.