Ihmiskunta lepäili  suuren urakan jälkeen. Vasta oli ollut uusi vuosi, ja taivaalle oli ammuttu kaikki pahat toiveet, teot ja ajatukset. Vuosi kannattikin jo vaihtaa, sillä entiseen ei ollut paluuta. Ei ole ollut koskaan aiemminkaan. Niinpä uusi vuosi vaihdettiin sopivin väliajoin, jotta kesät olisivat kohdallaan ja talvet lumisia pohjoisessa. Tarkoituksena oli, että uutena vuotena saataisiin paljon uusia toiveita, monia pikku pettymyksiä saattoi kuitenkin olla, ja se tarkoitti toiveiden hautaamista. Siinä vaiheessa kun toiveita haudattiin, ihmiskunta oli jo pelon tuolla puolella.

Sillä vahingossa oli haudattu myös ihmisten sanainen arkku. Sitä ei löytynyt mistään. Se oli kadonnut tuhkavuonna. Arkkua etsittiin yhä. Oli viitteitä siitä, että arkku olisi mahdutettu hyvin pieneen tilaan. Siellä olisi vain toiveiden rakennusaineita. Peloista ei sanaisesta arkusta puhuttaessa mainittu koskaan mitään. Kun oli sanainen arkku ei ihmiskunnan tarvinnut pelätä.

Sanaisen arkun myötä haudattiin paljon. Juuri siitä johtuen ihmiskunta alkoi katsella itseään vain sisäänpäin palaten luoliin, joista aikoinaan lähdettiin.  Ihmiskunnan sisäinen maailma välkkyi vihreitä neonvärejä maailman alusta asti, kauhua lisäsivät keltaiset säninkäiset. Luolien suulla riippuivat raskaat ja kosteat nauhat, joista vain heikko valonkaje pääsi läpi. Sanainen arkku alkoi unohtua, joskin rohkeimmat ihmiskunnat vilahtivat luolan suulla katsomassa ulos. Sitten nekin katosivat sisäisyyteensä.